Runo runojen esittämisestä yleisön edessä

Nyt voi varmaan jo sanoa
ettei minusta koskaan tullut lavarunoilijaa
mikä nyt ei tarkoita
ettenkö jatkossakin saattaisi esittää runojani
olkoon se kuitenkin satunnaista
ja aina parempi, mikäli spontaania

Jonkin verran olen sitä vuosien mittaan tehnyt
itselleni tyypillisesti lähinnä pyydettäessä
ensimmäinen pyytäjä taisi olla Korvelan Marko
se järjesti Laitakaupungin lauluja -nimisen tapahtuman
tai niitä oli kaksikin
Kallio kukkii -sateenvarjon alla kumpikin
toisessa luin jotain proosaa
yleisöähän noissa oli kymmenen, kaksikymmentä
matala kynnys aloittaa

Yksi Reetta oli mukana järjestämässä sellaista tarinaklubia
ja pyysi minua sinne
en osaa kertoa tarinoita suullisesti
joten sanoin lukevani runoja
tämäkin liittyi jotenkin Kallio kukkii -festivaaliin
jossain pienessä teatterissa Linjoilla se oli

Se oli sikäli erikoinen tilanne
että siellä oli useita lapsiperheitä
aivan pieniäkin lapsia
ja noissa runoissani tuppaa olemaan kirosanoja
ja muka arveluttavan elämän kuvauksia
mutta en minä voinut niitä siinä hetkessä editoidakaan
eikä siitä kukaan valittanut

Päinvastoin muutamaa päivää myöhemmin
minut pysäytti kaikista paikoista Puotilan metroasemalla
nuori lastenvaunuja työntävä nainen
hän oli ollut yleisössä
ja halusi nyt kehua runojani
se on ehkä edelleen lämmittävintä palautetta niistä
koska oli niin satunnaista

Dxxxan kautta tuli kai kutsu esiintymään Poetry Connectionin iltaan
tämä oli Vastarannankiiskessä
saattoi olla ennen edellä mainitsemaani tapausta
se oli jo vähän kuumottavaa
siellä oli hyviä muita esiintyjiä
yleisössä paljon lavarunouden ystäviä
rohkaisuryypystä huolimatta olin aika adrenaliineissa
veikkaan, että se palveli esitystä
tuli sellainen takakireä, vihainen soundi
ja sellaisiahan ne ovat ne runotkin
mutta en minä sitten kuitenkaan jaksanut
alkaa tyrkyttää itseäni poetry slameihin
tai kärkkyä open mic -slotteja
kuulostaa vaativalta elämältä
jolle on omistauduttava

Hauskin lavarunoprojekti oli ilman muuta Tollundin Pelimannit
kesällä 2016 esiinnyimme Kaustisen kansanmusajuhlilla
ja syksyllä heitettiin baarikeikka Siltasessa
ohjelmistossa oli folkmusiikkia ja säestettyjä runoja
mielestäni kokonaisuuden rytmi toimi varsin hyvin
ja etenkin Siltasessa oli mahtavaa
kun Tolosen Arttu improvisoi runojeni taustalle
dronea ja kaikua muuta äänimaisemaa
sitä aivan näki sanojen lähtevän lentoon
ja muuttuvan alkuperäistä olomuotoaan
kevyemmiksi ja painavammiksi
samaan aikaan

Kaustisen keikat olivat käppäkeikkoja
muusikot toki loistavia
mutta ilman äänentoistoa huutaminen
ei ole runouden ominta ilmenemisaluetta
paitsi sillä kaatosadekeikalla
puoliksi pystytetyn kaljateltan alla
kun yleisössä oli kaksi ihmistä
sanoisin että kaksi ihmistä ja koira
muttei tainnut olla koiraa
no, silloin se toimi

ja joka tapauksessa Kaustiset olivat yhtä juhlaa
pun intended
tärkeintä oli kokea se kaikki
ja kokea vielä paluumatkakin
Väärän Rahan keikan
ja Väärän Rahan bäkkärijatkojen
ja niitä seuranneen
Kaustisen hautausmaalle suuntautuneen
humalaisen valokuvausretken jälkeen

Onnibussissa
tunnin yöunilla
seitsemän tuntia
Onnibussissa

Nekö sitten olivat laulujen lunnaat
no, jotain lie vielä maksamattakin

Oikeastaan voisin päättää
että ilman säestystä en enää runojani lue
paitsi Jumalhämärän kotibileissä kännissä
mutta Tollundin Pelimannien kanssa
pitäisi kyllä tehdä vielä jotain