Runo peleistä ja peileistä

Syyskuun alussa vanhan vuosituhannen puolella
kun seisoit lasiputken päässä
modernin ja postmodernin vaikutuksille alttiina
sinut haastettiin pelaamaan

Sinä olit innokas mutta hävisit
säännöt eivät koskaan auenneet
liian isoja panoksia liian väärään aikaan
ja pieniä arkipäivänä luentosalissa

Sinä pelasit vuosia löysää peliä
et edes jaksanut yrittää
Ateljee-baarin nurkkapöydässä vasta
sinä pitelit kaikkia kortteja
tai keväisin puistoissa
hetken ajan
sekään ei kiinnostanut

Tokoinrannassa sinä joskus katsoit likaiseen veteen
juuri siellä sinä näit kuvajaisen
olitko se sinä?
se oli jotain minkä halusit sellaiseksi tunnistaa.

Ja mitä useampi erä otettiin
sitä aikaisemmin annoit kaiken mennä
oli vapauttavampaa luovuttaa

Tokoinrannassa sinä voit yhä katsoa likaiseen veteen
kyllä se olet sinä
mutta likaisen vedenkin voi kevät kirkastaa

Etkä sinä enää pelaa
koska tiedät nyt että siinä voi menettää kaiken
ja sinä tiedät että jäljellä on vain vähän
ja sinä tiedät että siitä on pidettävä kiinni
ja sinä tiedät että tomuisissa huoneissa
ja valmiiksi ajatelluissa ajatuksissa
voi sairastua kuolemanvakavasti

Ja sinä tiedät
että sinun jäljellä olevat vuotesi
ovat sinun