Minä ajattelen irvisteleviä kuolleita lumessa
vuoden 1867 nälkätalvea
kesäkuuta kun hanget peittivät kirkkotarhat
lähimmäisiä piti kahlata hautaamaan
minä istun terassilla ja juon kaljaa
ja ajattelen kylmää kuolemaa
minä ajattelen koirien kaluamia luita
lasten luurankoja
keltaista taivasta punaista kuuta
valkoista maata
loputonta
valkoista
minä ajattelen terassilla kurjuutta
kurjuuteen tuhoutuneita
raskaan väkivaltaisen käden tuhoamia
sinertäviä mustuneita ihmisiä
juon kaljaa
ajattelen ihmisen luita
minä katson Vaasankadulle
nostan katseeni kirjasta ja näen
tyhjiä kuoria, ihmisen kuvia
matkalla tyhjinä irvistäviin oviaukkojen luoliin
jokainen katsoo pimeää silmiin
talvi on jo kulman takana ja odottaa
en tilaa enää seuraavaa
en jaksa enää paeta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti