Runo Vanhasta Euroopasta ja unelmista Kallion äärilaidoilla

Vasta kahdelta yöllä tajutaan suurta taidetta
helppoa, laittaa sanoja sanojen jälkeen
ja kuvitella
niille merkityksiä
kun on luettu liikaa
liikaa ja liian boheemia
Bergmanista Smithistä Donnerista
maailmansotien välisestä ajasta
latinaan ja vanhaan kreikkaan erikoistuneista kouluista
vittu mitä naurettavaa roskaa

He tekivät sen tosissaan
mutta tämä on Harjukatu
eikä Kustaa Vaasassa tunneta filosofiaa
eikä Harriet Andersson hengaile Vitamiinissä
enkä häntä sinne haluaisikaan

Tämä ikuinen tarve elää Manhattanilla, Berliinissä
Tulenkantajien Helsingissä
siitä on päästävä eroon
sillä tämä on todellisuutta
Romantiikkaa on olemassa kaikkina aikoina
sitä on kaupan kassatytön punastumisessa
pian koittavan syksyn ensimmäisissä keltaisissa lehdissä
Ruumiishuoneessa Dallapé-puiston keskellä
ja jopa tässäkin asunnossa
jos ei muuten niin ajatuksissa

Hyökkää, räyhää
antaudu kun on sen aika
ole itsesi, ole tätä maailmaa
mutta älä liikaa äläkä väärillä tavoilla
herää herätyskelloon, lyö se pirstaleiksi
sinua ei ole kukaan luonut
mutta sinut on luotu uudistamaan

Runo vastarannasta

Jokainen silta jonka joku poltti
olisi vienyt sinne
Jokainen vene, jonkun varastama
olisi vienyt sinne
Sinä seisot siellä
ja katson sinua vastavaloon
en näe kunnolla
jokainen kuva joka jäi näkemättä
olisi vienyt sinne

Päivänvaloon, aurinkoon
kutsuit minua, ja tanssimaan
jokainen askel joka oli liikaa
olisi vienyt sinne

Jokainen pimeys joka langetettiin
esti tulemasta sinne
Jokainen kerta kun sydän särkyi
esti tulemasta sinne
Sinä katosit sieltä
eikä hämärä kerro mitään
Jokainen ruumis hautaamatta
esti tulemasta sinne

Suohautaan, ojan pohjaan
käskit minua, ja kuolemaan
Jokainen yö jonka näitä mietin
vei minut juuri sinne