Runo satama-alueen hylätyistä irvistelevistä pääkalloista

Punatukkainen, meri on musta kun sitä katsoo yläkannelta
elämä on valoa ja rakkaus on valoa mutta aina on välimatkaa
aina on talvinen merenlahti valopisteiden välissä
punatukkainen, aina on kuolema ja aina on kuolema
ja jos joskus on liukkaalla kannella elämää niin sammuta valot
punatukkainen sammuta valot ja on kuolema
liukkaalla kannella
kuolema

On öitä ja on päiviä ja heräämistä niiden välissä
kovaa tunnetta pehmeää tietoa mustaa vettä
aina paikkoja joissa nukkua
ruumiisi vieressä sielusi vieressä
hämärän valossa auringon varjossa
punatukkainen sammuta valot ja on elämä
liukkaalla kannella
elämä

Veden takana
sanojen takana
punatukkainen
sammuta valot
lakana

Runo tyhjistä kohdista ja tulevaisuuksista

En tiedä kuinka monta räntäsadetta
tämä kevät on tarkoitettu kestämään
makaan sohjossa sisäpihalla
odotan sitä kohtaa aamusta
kun rahvaskin saa ihailla aurinkoa

makaan sohjossa sisäpihalla ja lyön vetoa
kaikki taskuista löytyvä sille
etten vielä huomennakaan nukahda

Näin Harjukadulla:
viisitoista katkeroitunutta rakastajaa
hakkaamassa viittätoista mykkää ovea
joku huutaa mutta ilman sanoja

makaan sohjossa sisäpihalla
haaveisiin lyödään käsivarrenmittaisia nauloja
pitämään ne kasassa.