Hetta, Ounasjärven ranta, heinäkuu 1995

Järvi on pitkä ja verrattuna siitä lähtevään jokeen kapea. Vastaranta näkyy sinisenä viivana, sellaisia Peltonen laveerasi ala-asteen toisella luokalla Poromiehentiellä kuvataidekerhossa. Se on siis kuvitteellinen vastaranta.

Onko se jossain tämän järven rannalla, se paikka, jonne oltiin ripustettu poronnahkoja kuivumaan? Entä se, kun Peltonen kastoi varovasti varpaansa veteen? Tämä ei voinut tapahtua ainakaan vuoden 1995 jälkeen. Peltonen muistaa varmasti lukeneensa sinä kesänä Ounasjärven rannalla Amerikan psykoa. Laakkoset olivat siellä, Ville oli ala-asteella, kuunteli jo Manowaria. Autius jäi mieleen. Se riippui poronnahoista, se oli elämä ja kuolema valtavana kontrastina, naurettavana.

Runo huvimajasta

olemme huvimajassa
ja vihjeiden takana
on oltava tarina

ulkona ukkonen
ei ulospääsyä
ulkona labyrintti
ei reittejä

istu siis tässä
kerro tarina

onko se vieraista maailmoista
niin kaukaa tullut
etten osaa kuunnella

vai onko se runo
joka lyö avokämmenellä
polttaa ja sulattaa

ja kun rajuilma vaikenee
pakenenko heltyvään sateeseen?

Runo sadepäivästä Porvoossa

niin kuin kesäsateessa
sumeneva maailma
aamukolmeltakin jossain
moottoritien kohina

vanhoissa kaupungeissa
vanhojen kivikirkkojen varjossa
yrityksiä ajatella

joet kapeita
terassiksi muutetun proomun kaiteella
naakat väijymässä runebergintorttua

sieltä et voinut palata
tuntematta latteuden painoa
luulit että se vanha tie on pittoreski kuvaelma
kunnes näit Söderkullan S-marketin
ja kirjaston samassa rakennuksessa

selkeää todellisuutta
ei koskaan ollut

avaa ikkuna
ilma täällä
on vielä puhdasta