Runo eräästä suojeluspaholaisesta

etäisyyksiä, läheisyyksiä
taivas harmaa ja alhaalla
kun makaan hangessa
ja katselen tähtien poissaoloa
näetkö sinä ne tähdet?

minusta täällä jossain piti olla
uneksimattomia unelmia
selkeitä öitä ja sameita päiviä
variksen raakkumista ikkunan takana
ystävän kaipuuta

muutakin kuin ravintolavaunuja
niiden ikkunoissa hylättyjä seisakkeita
sinistä valoa harmaata hämärää
odotus on suloista
jos tietää mitä odottaa.

Runo Vaasankadulle jäätyneistä aaverakastajattarista

Tämä ei ole sama katu
hullut seireenit lyövät pakkastikareita ihon läpi
vielä elokuussa ne rakastivat minua
vahingossa tai tahallaan

Jäälohkareita murskataan taivaanvasaralla
aaverakastajattariani kuolee kylmyyteen
niitä makaa kadunvarsilla sinivalkeina pinoina
lumikide-enkeleinä, tapettuina runoina
kesästä on kauan

sen viimeiset muistot värjöttelevät Kultapalmun markiisin alla
pummaavat lämmikkeekseen röökiä
jota minulla ei ole

Minä ohitan aaverakastajattaret
unohtuneiden unien naiset
minä sivuutan muistot
teen tilaa seuraaville

Minä kahlaan lumessa Piritorille
vasta siellä kohotan kasvoni
taivas sataa kaiken valkeutensa
sen poltteessa on hyvä olla
sen valossa on hyvä olla.

Jouluinen runo

Kaukana kuolema
lähellä kuolema
pääkalloja Fellmanin pellolla
sydänkohtaus asemalla

juna vie kauas todellisuudesta

Kimallepaperia puissa
marraskuussa
Vaasankadulla
maailma on mustempi kuin koskaan

taivas sataa masennuksen ruumiillisia ilmentymiä
viisitoista alkoholisoitunutta joulupukkia
hirttäytyy Vaasankadun joulukuusiin

ja ison lasi-ikkunan takana
ironikkojen kuoro laulaa
joululauluja pikkupäissään.

Runo Linnunlaulusta marraskuisena iltana

näit sen tulen mutta se ei ole täällä
täällä on ulkovalaisimien usvainen hohde
vastaantulijat varjojen kätkemät
ja niljaisia lehtiä maa täynnä
mutta se tuli ei ole täällä

liekit eivät lyö radan tällä puolella
täällä on liian syysillankosteaa
kaupunki kaukana junien jyskeessä
ihmisiä matkalla kirkkauteen
se tuli ei ole täällä

on hiljaista ja on kuin
satukirjan sivuja käänneltäisiin huviloissa
alhaalla lahdella sorsa kurnuttaa
ja tietää marraskuun illoista kaiken

korkeammalle
sillan yli maailman pimeälle puolelle
syvemmälle
rajojen yli uusille rajoille
näit sen tulen taas heikkona kajona
vasemmalla, oikealla
kaikkialla kaukana
se tuli ei ole täällä.

Runo vieraita kaupunkeja halkovista vesiväylistä

Keltaisia lehtiä
punaisia lehtiä
matkalla suurempaa vettä päin
syksyn haaveita
syksyn pelkoja
virtaavassa vedessä uivia unia
kaupungit joihin haluaa muuttaa
koska vesi vie pois lian ja arjen
ja sen uoma tarjoaa jotakin uutta
keltaisia, punaisia sadetakkeja
kumisaappaita ja slaavilaisia koiria
jokien rannoilla on laumoittain tyttöjä
joihin voi ihastua

meri on marraskuussa kohtuuton ja musta
sitä täytyy paeta sinne missä
myös vastaranta on todellisuutta.

Runo eräästä dostojevskiläisestä hahmosta

Ystäväni nukkuu kirjapölyn alla
raskaat verhot suljettuina
vihainen kissa keittiön sohvalla
huutaa parempaa aikaa

Ystäväni avaa pullon
tarttuu puhelimeen
asialliset asiat kahdessa tunnissa
sen jälkeen voi vajota

Sinä et ole tätä maailmaa
kaksisataasivuisia pinnallisia
ihmissuhteista kertovia romaaneja

Tämä tarina vaatii satoja sivuja
ja sitten juoni vasta alkaa

Ystäväni puhuu kirjakieltä
nurkissa on olentoja
aavistuksia mustasta huumorista
katkelmia menneistä naisjutuista

Avaa ikkunasi
kissa on oikeassa
meidän on paettava täältä.

Ennenaikainen runo jäähyväisistä

Vaasankatu sinusta ei voi puhua sanomatta niitä molempia
vihaa ja rakkautta samassa lauseessa
samoissa baareissa samoissa ihmisissä
illasta iltaan Vaasankatu sinusta ei voi puhua
illasta iltaan Vaasankatu romantiikkaa ja viiltävää ivaa
katupölyä tyhjiä pieniä punaisia tölkkejä
narkkareita tupakalla rokkareita tupakalla
kuolemaa, Vaasankatu
illasta iltaan vihaa ja rakkautta
illasta iltaan heikkoja kosketuksia todellisuuteen
hidasta kuolemaa

siksi minä lähden enkä palaa
vielä on vesilammikoita kierrettävänä
vielä on kohtaamisia kivitalojen varjoissa
vielä on vihaa ja vielä on kuolemaa
se tapahtuu sitten kun oikea lasi särkyy lattiaan
ja väärät sanat sanotaan torstai-iltaan
silloin minä lähden enkä palaa

Sitä puhdasta lumisadetta minä odotan
niissä puistoissa saa kesälläkin rauhan
siihen asti nämä taistelut käydään täällä
oksennuksen ja väsyneen humalan
paljon raiskatulla sydänmaalla
Siihen asti, Vaasankatu
vihaa ja rakkautta

Runo yliopistokaupungista

sumu nousee sillä hetkellä kun Raekoja platsin sitkein varpunen nukahtaa
sumu nousee ja suihkulähteen pinta on harmaa
jossain laulaa kuoro joka vakuuttaa minulle luottamustaan

olen tässä niin kuin tuuli joka puhaltaa joelta
hetken aikaa ja kohta toisaalla
minä tunnen ihmisiä jotka ovat kävelleet kaarisillan kaaren yli humalassa

katsoiko hän veteen juuri silloin kun on vaikea tietää
onko lähempänä alkua vai kuolemaa
silläkö hetkellä olisi pakko liukastua
väljukoht, sihtkoht
jompikumpi niistä on tässä kaupungissa
tai molemmat

aurinko nousee tai ei laskenutkaan
valo syttyy huoneeseen Raekoja platsin laidalla
suihkulähteen veteen ei huku edes humalassa.

Runo humalaisista tanssiaskeleista pelilaudan reunan yli

Sisätiloissa näytät yksinäiseltä
epätoivon sankari lasinsa ääressä
tomuisia levyjä ja pitkiä katseita
sinuun voi huumaantua

hyvä valehtelemaan ja parempi pelaamaan
mutta kuolema tekee tuloaan
ja sinä et ole rakastanut ketään koskaan

Makaat moralismin ulottumattomissa
vuoteella humalassa polttamassa tupakkaa
näet: tämä on jonkun kirjoittama kohtaus
näet: tämä on elokuvaa
osaat kuvitella toiset kasvot sille huijatulle
joka ehti jo nukahtaa
sinä et arvosta nukkumista
sinä et ole nähnyt unia koskaan

Sinua ei ole olemassa
olet hiekkaa Vaasankadulla kun tuuli puhaltaa
olet rämiseviä punaisia tölkkejä tuulessa
sinua ei ole ollut olemassa koskaan
pelin pelaajilla ei ole sielua
pelin pelaajilla ei ole lohtua
sinua on liian myöhäistä pelastaa
aamulla valo on kylmää ja varikset
hiljaiset varikset katsovat sinua
et herää enää koskaan.

Runo elämäni rakkaudesta, joka ei ole minun

Nurkissa on pölyä ja pöydällä on pölyä
aina tässä kohtaa suhdetta kaikkialla on pölyä
puhalla ja se nousee ilmaan
avaa ikkuna ja se hajoaa ilmaan

Ovissa on jälkiä ja seinissä on jälkiä
aina tässä kohtaa suhdetta on vääriä kosketuksia
puhalla ja kipu helpottaa
puhalla ja se katoaa ilmaan

Täällä on kolme peiliä ja katson niihin
Täällä on muistikuvia ihmisistä ja katson niihin
päiväkirjoihin voi kirjoittaa irrallisia havaintoja
muistella seitsemän goottitytön iltaa
se katoaa ilmaan

Sängyn alta kuuluu huutoa
patjan taitteista yövieraiden runoja
minä en omista tätä kaikkea
en omista kummituslinnaa
eikä kukaan omista rakkautta.

Runo jossa esitetään vaatimuksia Vaasankadulle

Minä voin istua tässä tuntikausia sanomatta mitään
Juon lasin halpaa valkkaria ja juon toisenkin
puhun yhtyeistä ja puhun rahatilanteesta
nauran asioille joille tässä elämässä kuuluu nauraa
Olen täysin mukana ja puolittain humalassa
ja valomerkkiin asti kaikki on kirkasta
mutta kotimatkalla Vaasankadulla tiedän:
minä istuin tuntikausia sanomatta mitään

En sanonut mitään lievästi koleista öistä puistossa
en sanonut mitään Pariisin Kevääseen liittyvää
näen yksiä asioita ja ajattelen yksiä asioita
en sano mitään niistä asioista
valomerkki on sitä että haaveet sammutetaan
minä voin istua tuntikausia sanomatta mitään

Nojaan tuuletusparvekkeen kaiteeseen
kummituslinnan takana maailma mutisee omiaan
kehä voi jatkua viikkoja tai vuosia
tulee uusia syitä olla vaiti
uusia aamuja uusia tahmeita muistikuvia
silloin en muista enää sinuakaan
viileä tuuli leikkii hetken irtoroinalla
muut ovat tupakalla, minä juon viiniä
katson suoraan asioihin
enkä sano mitään.

Runo käsityskyvyn tuolla puolen olevasta Kumpulasta

Tämä tarina ei ole tosi
aurinko tämän näyttämön yllä on osa kulissia
kuvittelen sen niin kirkkaaksi kuin haluan
kuvittelen huivipäiset äidit
tanssittamassa taaperoitaan
kuvittelen ruohikon vihreyden
kuvittelen taivaan
kuvittelen maan ja kuvittelen mullan
kuvittelen Elisan
tämä tarina ei ole tosi
tarinat eivät ole koskaan

Kumpula ei ole tosi
tämä kesäpäivä on pakoa varjoista
aurinko on yhtä kirkas muuallakin
tytöt ovat yhtä kauniita muuallakin
musiikki on akustista muuallakin
musiikki on,
muuallakin
Elisa ei ole tosi
tarinat eivät ole koskaan

Tiedän että palaan Kumpulaan
tarinoilla on itseisarvoa
valehtelu on kesäisin mahdotonta
Kumpula ei ole tosi
paikat eivät ole koskaan.

Runo sumuun katoavista muistoista ja etäällä soivasta black metalista

Nyt kun on kirkasta
sukella pimeään
keksi muistot koska niitä ei ole
tässä huoneessa
tässä kaupunginosassa
keksi muistot
ja sukella pimeään

Kysy merkityksiä
Harjukadun katukiviltä
Populuksen terassin pöytien alta
keksi merkityksiä
sukella pimeään

Katso tarkkaan
aikaa on sekunteja
paina kaikki mieleen
keksi muistoja
sukella pimeään

Tee tarina siitä
aikaa on sekunteja
älä kerro kenellekään
keksi tarina siitä
elä se todeksi
nurkkapöydässä
aikaa on sekunteja
älä kerro kenellekään

kuuntele lintuja
katso kummituslinnaa


sukella pimeään

Runo satama-alueen hylätyistä irvistelevistä pääkalloista

Punatukkainen, meri on musta kun sitä katsoo yläkannelta
elämä on valoa ja rakkaus on valoa mutta aina on välimatkaa
aina on talvinen merenlahti valopisteiden välissä
punatukkainen, aina on kuolema ja aina on kuolema
ja jos joskus on liukkaalla kannella elämää niin sammuta valot
punatukkainen sammuta valot ja on kuolema
liukkaalla kannella
kuolema

On öitä ja on päiviä ja heräämistä niiden välissä
kovaa tunnetta pehmeää tietoa mustaa vettä
aina paikkoja joissa nukkua
ruumiisi vieressä sielusi vieressä
hämärän valossa auringon varjossa
punatukkainen sammuta valot ja on elämä
liukkaalla kannella
elämä

Veden takana
sanojen takana
punatukkainen
sammuta valot
lakana

Runo tyhjistä kohdista ja tulevaisuuksista

En tiedä kuinka monta räntäsadetta
tämä kevät on tarkoitettu kestämään
makaan sohjossa sisäpihalla
odotan sitä kohtaa aamusta
kun rahvaskin saa ihailla aurinkoa

makaan sohjossa sisäpihalla ja lyön vetoa
kaikki taskuista löytyvä sille
etten vielä huomennakaan nukahda

Näin Harjukadulla:
viisitoista katkeroitunutta rakastajaa
hakkaamassa viittätoista mykkää ovea
joku huutaa mutta ilman sanoja

makaan sohjossa sisäpihalla
haaveisiin lyödään käsivarrenmittaisia nauloja
pitämään ne kasassa.

Runo Harjun portaiden huipulta

Pikkulintujen kaadereita yläkaupungin yllä
usvainen aamu usvaista puhetta
satelliitin lailla taivaalla ajatuksia
outoja kysymyksiä meteoriitteja ilmassa
pelko siitä että rakastaa

Vakkarin yläkerrassa kusenmakuista kaljaa
putkia katonrajassa illalla odotettavissa
taidespedejen festivaalitunnelmaa
sellon kokeellista soundcheckia ilmassa
pelko siitä että rakastaa

Kiilankatseinen portaiden huipulla
jäinen talvi liian monta askelmaa
näky voi elää vaikkei näkyä olisikaan
outoja alaviitteitä heräämisiä vierestä
tieto siitä että rakastaa

Runo vastatuuleen huutavista mustarastaista

Sielu, makaa loskassa ikkunani alla
sielu, makaa ja odota että kevät paljastaa itsensä
sielu, makaa syvimmässä hangessa
sielu, anna jäisten timanttien raadella selkäsi
anna niiden tappaa kaikki patetia pääsuonista
juhli niiden kuolemaa
sielu, juhli niiden kuolemaa

Sielu, makaa loskassa ikkunani alla
sielu, makaa ja hyväksy se että katson sinua
sielu, makaa syvimmässä hangessa
sielu, anna syvän purppuran hyväillä selkääsi
anna sen tappaa kaikki kuolema pääsuonista
juhli sen kuolemaa
sielu, ole hetken verran käsieni alla
ja kun suljet oven niin sielu
juhli näiden runojen kuolemaa.

Runo juoksuhiekasta, virtapaikoista ja vaarallisista kliseistä

Runo, olen tarkkaillut sinua
olen arvaillut ajatuksesi suuntaa
olen seissyt risteyksissä ja katsellut sinua
länteen vai itään, laskuun vai nousuun
olen nyhtänyt sydämestä murusia
totta vai valhetta, totta vai valhetta
runo, olen miettinyt sinua
olen arvaillut ajatuksesi suuntaa

Olen toivonut joskus että kiertäisit kehää
ja että palaisit taas siihen yöhön
että katsoisit ikkunasta samassa asennossa
samoja savukkeita samassa askissa
vihreitä jostain ulkomailta
totta vai valhetta, totta vai valhetta
runo, olen vihannut sinua
olen vihannut ajatuksesi suuntaa

Mutta runo, olen tarkkaillut sinua
olen nähnyt sinut vaikka et tiennytkään
vertauskuvia vailla ja riisuttuna
luettuna sanasta selkeään sanaan
liskojen unessa jota ei voi muistaa
totta vai valhetta, totta vai valhetta
runo, olen miettinyt sinua
olen miettinyt ajatuksesi suuntaa.

Runo sinisestä vedestä mustan ja punaisen välissä

Vuodesohvan alla on kadonneita runoja
pölyisiä rakkaudesta kertovia tekstiviestejä
viisitoista säettä yön huumaa
ja pari auringonpolttamaa ruumista
vuodesohvan alla on draamaa ja puolitotuuksia
vuodesohvan alla on vaikea nukkua

Vuodesohvan alla on halpoja muovikoruja
lautturiyhtiöiden tarjousmatkalippuja
vuodesohvan alla on varisten siirtokunta
niillä moneen ehtiviä ajatuksia maailmasta
tappavan kauniita yksittäisiä havaintoja

Aamu toisensa jälkeen herään vuodesohvalta
juon Lapsang Souchongia
katson Kinaporin kummituslinnan kattoja
jotain tästä asetelmasta puuttuu
sielu ja liekki ja aski tulitikkuja
kyky herätä vuodesohvan alta.

Runo mustasta valosta, kalpeasta aamusta ja korttipakasta vuodesohvan takana pölyssä

kerro peilikuva aamukävelystä kirkkaana kesämaanantaina
peilikuva kerro siitä kuinka aurinko tekee Hämeentien pölystä
kutoslinjan kohdalla yhdentoista maissa aamulla
säkenöiviä pieniä timantteja
peilikuva anna niiden kirkkauden kappaleiden nousta
minun nähdä ne ilmassa korkeammalla kuin maailma

Mutta peilikuva älä unohda
kerro mustasta valostakin ja kaaoksesta
anna minun kertoa viime yöstä peilikuva
sinä et tiedä siitä mitään etkä sinä ollut täällä
voin kertoa peilikuva
voin kertoa
kun minä peitin sinut verhokankaalla
silloin juhlat vasta alkoivat

ja nyt etsin pölyn keskeltä timantteja
ja käyn nurkatkin läpi ja kaipaan sitä kirkkautta
peilikuva
sinun pinnallasi on tomua

Runo kohtaamisista varjoissa ja Kallion liukkaista kaduista

Olin vastatuulessa Vaasankadulla kun tajusin
että tänä keväänä ajattelen sinua
viima vei punaisia kaljatölkkejä
kadun reunalta maailman reunalle
jossain poliisikonstaapeli huusi
voimatonta raivoa eriarvoisuutta kohtaan

oli mustaa jäätä ja kirkasta jäätä
ja kovin vaikea pysyä tasapainossa

Olin Vaasankadulla yksin
tunsin epätietoisuutta ja outoa varmuutta
viima vei vakaita aikomuksiani
kadun reunalta kohtuuden reunalle

katsoin varjoihin
ja katsoin baarien valomainosten taakse
katsoin kadunpintaa ja kylmää harmaata
taivasta Vaasankadun viimojen yllä
en nähnyt vastauksia

oli mustaa jäätä ja kirkasta jäätä
katolla lumenpudottajan siluetti
koleaa Kalliota vasten
viima vei vakaita aikomuksiani
katon reunalta kevään reunalle
olin vastatuulessa Vaasankadulla
ajattelin sinua.

Runo Pariisin Keväästä, Harjukadun keväästä, mitä näitä nyt on

Kevät olet niin kuin kaikki rakastettuni
ryömin sänkyni alta viiltävään valoon
kylvin kirkkaan kristallisissa
puhtaan odotuksen partaterissä
näin houreunia purppuravarjoja
Kinaporin kummituslinnan katolla
viulunsoittajia harpunsoittajia
bluesia laulavia jääpuikkoja
sulavien lumisten linnojen ruumiita
nuolia tähdättyinä tähän taloon

Kevät näin ikkunastani kaiken
valo sammui ja palasin sänkyni alle
kylvin pölyssä ja pimeässä
kuolleiden suhteiden elävissä muistoissa
odotin aamua odotin päivää
ja ajattelin että mikä kerran näytetään
on pian tässä ja todellisuuttakin
olen sängyn alla ja hoen näitä sanoja
kevät olet tulossa tänäkin vuonna
kevät olet viiltävää valoa.

Jälleen yksi runo valkeasta tähdestä

Valkea tähti minä ajattelen aina sinua.
Ovellani on kalpeina aamuina näitä hahmoja soittamassa
kitaraa, suuta, ovikelloa
joskus pysymässä nuotissakin
mutta minä suljen korvani
ja valkea tähti
kuulen vain sinua

Valkea tähti minä näen taivaalla varjoja.
Näen unta lammista kesällä puistoissa
kuolleista niiden pohjamudissa
heinästä viime kesän tapettujen neitojen
kauniissa tummissa hiuksissa
valkea tähti
minä suljen korvani
rakastan vain sinua

Valkea tähti olet peilini takana.
Olet asuntoni nurkissa sänkyni alla
näissä koleissa runojen riittien sanoissa
Valkea tähti olet tummaa valoa
valkea tähti minä
rakastan sinua.

Runo epäonnistuneiden sielujen kuorosta

Kultapalmun kohdalla aloitte laulaa
Vitamiinin kohdalla mustaa jäätä
ja luisuitte euroviisumodulaatioon
Taivaskin nauroi näkemillenne tähdille
noin korkeilla koroilla ei kannata lähteä
rohkeaan sävelaskelen nostoon

Mutta jokaisen suojatien jokainen viiva
oli teille kutsu pahantekoon.
Ette nähneet ikkunoissa heijastusta siitä
mitä luulitte laittaneenne iltaisin likoon.
Olitte kuorona karhea ja kauhea kuulla
yksilöinä hengitätte unohdusta
tupakkakopeissa tuhannen tuubassa
sydän syö menneisyyden kädestä
vielä se lähtee se modulaatio
ei se lähde enää koskaan

Täysi-iän kohdalla aloitte laulaa
kolmenkympin kohdalla mustaa jäätä
ja luisuitte euroviisumodulaatioon
Taivaskin nauroi näkemillenne unille
noin huonolla itsetunnolla ei kannata lähteä
halvan hyväksynnän ostoon.

Runo aavekaupungin lumikuningattarista

Vaasankatu vaimea katu minä kyllästyn sinuun
keväästä syksyyn lokaa ja pölyä
ihosolukkoa ihania muistoja
aamulla katumuspillereitä kaljaa
Vaasankatu vaimea katu minä suutun sinuun

Vaasankatu minä lyön vaikka vetoa
tänä vuonna toukokuu kaatuu taivaalta
valtavana massana angstimme niskaan
toukokuu, kesäkuu, elämä ja kuolema
Vaasankatu minä lyön vaikka vetoa
minä rakastun sinuun

Ja Vaasankatu ole hiljaa huomenna
aaveita notkuu sinun jokaisessa kulmassa
osa on rumia ja osa on kauniita
Vaasankadulla ovat kauniitkin hukassa
tammikuu, helmikuu, talvi ja kuolema
lumenpudottajia joka ikisellä katolla
Vaasankatu täynnä kuninkaallisia
lunta hiuksissa kruunu hukassa
Vaasankatu minä lyön vaikka vetoa
rakastun sinuun.

Runo joka kertoo saman asian hieman eri sanoin

Katson valkeaa tähteä silmiin
tämä on totta ja tämä on unta
peilit, talviset peilit jäätyvät
kun hengitän niihin

Kun suljen valkean tähteni silmät
ja jätän omani avoimiksi
näen katossa varjoja vuosien takaa
talvista siinä kaupungissa
jossa vietin lapsuuteni

Sahanperän pihoista ja maanantaiaamuista
tammikuussa kun pakkanen tappaa

ja kun siristin silmiäni
ja oli kolmekymmentä astetta
katulamppujen jämäkkä hohde hajosi
kirkkaaksi unelmaksi

Ja kun nyt avaan valkean tähteni silmät
hän hajoaa samaan usvaan
hissi alaspäin ja valkea tähti on poissa
mutta säteilee sylissäni
Sahanperän pihoilla maanantaiaamuina
menin lumeen makaamaan
ja valkeat tähdet taivaalla
rakastivat minuakin.

Vielä yksi runo unien ja todellisuuden rajapinnalta

Lumi, sada tänä yönä tähän asuntoon
pölyisiin nurkkiin ja sänkyni alle
Lumi, sada valkoisena ja kylmänä
sada täydellisenä niin kuin sadat unissanikin
Lumi, ole kaunis ja kuolemankaltainen
harso todellisuuden peiliä vasten
Ole tänä yönä saatana sitä mitä odotan
ole kerrankin

Ole juuri niin julma kuin olet
pure jäiset hampaat verisuoniini asti
Anna minun nauttia siitä tunteesta
joka on totta vasta kun sattuu
Lumi, voisin hukkua sinuun
hengittää sinua ja kuolla sinuun
Tähtiä silmissä pakkasta sielussa
viimeisen matkani tehdä sinuun.

Runo siitä aamusta jona Kinaporin korpit vasta ennustivat tuhoa

liitä unet todellisuuteen
olet saman peiton alla uniesi kanssa
näe unet loppuun ja herää
olet samaa lämpöä niiden kanssa
jonain toisena päivänä toisissa unissa
korpit silmissä tähdet taivaalla
tai tässä asunnossa
olet samaa avaruutta niiden kanssa

liitä unet todellisuuteen
olet täällä Harjukadulla uniesi kanssa
näe unet huolella ja herää
olet samaa tunnetta niiden kanssa
jonain toisena päivänä toisessa maailmassa
pöllöt ja Vaasiksen juopot yhdessä
laulaa kuorossa rakkautta
olet samaa runoa niiden kanssa.

Runo Oulunkylän Florencesta

Lupaatko Florence
jos etsin ruumistasi sydänjään alta
ja ruokin kuolleet korpit niin Florence
ja jos ruokin kuolleet variksetkin
niin lupaatko Florence
kuolemankaltaisen rakkauden?