Runo unelmasta, jonka voi toteuttaa

minulla on unelma, jonka voi toteuttaa
se alkaa Länsisataman aamuruuhkasta
haen kioskilta kahvin mukaan
haukottelen ja jonotan
en kauaa, sillä minulla on mobiililippu
pian olen terminaalin yläkerrassa

siellä on silti kymmeniä eläkeläisiä ennen minua
jos täällä haluaisi olla ensimmäisenä
olisi herättävä neljältä

mutta ei tee mitään
eläkeläiset eivät jaksa sitä sissisotaa
jonka minä kyllä hallitsen
kahvilan kautta voi koukata useimpien ihmisten ohi
ihan portille ei silti toki pääse
mutta olennaista on olla ensimmäisen viidenkymmenen joukossa
silloin saa laivabaarista hyvän istumapaikan

seuraavat kaksi tuntia on käytettävä ajantappoon
yhteen olueen ja yhteen kahviin
netti ei merellä toimi
hyvä kirja on oltava mukana
mutta hyvä kirjahan on aina mukana

Tallinnaa lähestyttäessä ei pidä käydä ajoissa vessassa
kaikki muut tekevät niin, ja vessaan on turha jonottaa
laivan rantaan tultua samat ihmiset jonottavat sieltä ulos
eivätkä ne ovet paratiisiin aukea vieläkään yhtään sen aiemmin
vessaan voi mennä siinä vaiheessa
ei jonoa, saa käydä rauhassa
ja ehtii laivan uloskäynnille juuri silloin
kun jono jo liikkuu

satamasta menen Nautica-keskuksen Rimi-supermarkettiin
sieltä ostan pähkinäsekoituspussin ja jotain paistopistetuotteita
matkakaljan tai pikkolopullon jaripekkaa
tai no, molemmat
tietysti myös imelää jääteejuomaa
ja vesipullon
Borjomia ei tarvitse vielä ostaa

sitten kävelen bussiasemalle
nykyään osaan jo montakin reittiä
mutta valtatien vartta se on helpointa
tässä vaiheessa läppärilaukun raahaaminen alkaa vituttaa
mutta pian sekin vitutus on ohi
ja Lux Expressin punahopeaiset värit häämöttävät edessäni
olen saapunut bussiasemalle

lipun olen fiksuna kaverina ostanut etukäteen
bussin takaosasta, mutta en ihan peräpenkistä
se on porukalla matkustamista varten
takakohda pahad poisid
kolmanneksi viimeinen penkki riittää hyvin

ja matkustan arkipäivänä
eli bussi ei ole edes täynnä
luen kiinnostavaa teosta historiasta
se voi olla fiktiota tai faktaa
syön pähkinöitä tai pasteijaa
juon kaljaa tai jaripekkaa
kirjoitan facebookiin elämäntyylipäivityksen
tägään itseni Lux Expressin bussiin

puoli neljän kieppeillä aletaan tulla Tarton vanhoihin kortteleihin
puutalojen seinissä ei enää ole maalia
edes sen rapisemista ei voi enää katsella
mutta voi katsella elämää
kortteli korttelilta se ottaa voiton koomasta
lasitalot, jokaisen kaupungin keinopenikset
alkavat näkyä
ja sitten Taskukeskus ja perillä

ja tämä runo päättyy tähän
sillä en vielä tiedä
mitä seuraavaksi tapahtuu

paitsi että Barlovaan olen ainakin menossa

Runo kuvittelemastani kaupungista

Linnavuoren ja joen välissä kaupungilla ei ole paljoa tilaa
mutta se ei suostu kyhjöttämään ahtaasti
kaiken maa-alansa se käyttää yhtä tarkkaan
kuin uupunut kapealla vuoteella
mutta puhtaissa lakanoissa

On alkusyksy, ja odotan näkeväni naakkoja kirkontornien vaiheilla
punaisia ja keltaisia lehtiä sinisten ja vihreiden talojen pihoilla
uusia opiskelijoita humalaisissa riemusaatoissa poikkikaduilla
vanhan porvariston aaveen Toomemäen muistomerkkien katveessa
ja kulttuurin huomisen Gen-klubin pihalla illalla

olen tullut tänne hahmottaakseni mittasuhteita
ja sijoittaakseni maailmankartalle näkemiäni unia

Tarvitaan vain katoava hetki
oikea viisto valo
fantasian ja kokemuksen kultainen leikkaus

väitelause: tällä paikalla ei tapahtunut mitään
vaikka tällä paikalla tapahtui kaikki

Runo Kärdlasta

Sade tuli toisena päivänä
ja huuhtoi vihreät ja keltaiset talot väreistään
sade ajoi remonttimiehet jonnekin en tiedä minne
ja kirkko sai värjötellä yksinään
sade koetti täyttää Nuutrijoen
mutta sade ei onnistunut sitä täyttämään
ja sen yli kulkevat kymmenet pienoissillat
saivat yhä suorittaa niille sälytettyä tehtävää

olla kulkijatta kun ei kulkijoita ole
lyödä rajapyykkejä kun ei tarvita rajaa
kuulostella aamulla kukonlaulua
nähdä unta suurista virroista
joiden yli kaivataan mahtavia siltoja
pylväitä ja kaaria ja korkeita kaiteita
mutta täällä ei ole mitään ylitettävää

Runo lentokentistä ja lentämisestä

Kansainvälinen lentokenttä on katoava unelma
tai valhe, josta tuli hetkeksi totta
Ehkä luulet sen edustavan jotain niin kylmää ja kirkasta
kuin hammaslääkärin vastaanottohuone
tai turvatarkastusjonon olevan Orwellia tylsimmillään
mutta tosiasiassa passipoliisit ja check-in -automaatit
ja ainaiset väsyttävät Oak Barrel -päivitykset
ovat usvaista romantiikkaa

Tulenkantajat kirjoittivat paljon kulkuvälineistä
mutta lentokoneista he eivät kirjoittaneet
Valtatiet olisi käynyt normaalia laajemmasta automainoksesta
Junatkin he kokivat romanttisiksi ja halusivat
että makuuvaunuissa tapahtuisi säädyttömyyksiä
Oh, kiskojen kolke elämää sykkivän nuoren ruumiin alla!
Se tavoittaa kuin itsestään säädyttömyyden tahdin
sillä mekaanistahan kaikki kuviteltu säädyttömyys on

Lentäminen nyt on lähtöjään romanttinen idea
mutta heti siihen kyettyään teki ihminen siitä muuta
painajaisten edesauttajan ja alullepanijan
taivaasta jotain, joka putoaa niskaamme
enkä tarkoita pelkkiä pommituksia
Ikaros-myytti kiteytyy liekkimeressä Teneriffalla
ja jos kansainvälisellä lentokentällä sulkee silmänsä
voi kuulla tulen rätisevän vieläkin

Tuhoutuneet lentokoneet ovat romanttisia vain
jos ne katoavat Atlantin yllä eivätkä löydy koskaan
eikä kymppikerhosta ole koskaan ollut makuuvaunun korvaajaksi
Kuka haluaisi tehdä niin korkealla muuta kuin selviytyä

Mutta useimmista katoavista asioista tulee kauniita
jos niihin on koskaan liittynyt pakoon pääsemisen tunteita
Aika silottaa epäkäytännölliset rypyt
ja unohtaa hukkuneet, palaneet ja paleltuneet
jättää virtaviivaisen, uljaan aluksen
joka vie matkustajansa aurinkoon
tai ainakin riittävän lähelle

Tulevaisuudessa Helsinki-Vantaa on suojelukohde tai museo
ja Oak Barrel keidas sen keskellä
kappeli hiljentymistä varten

Runo runojen esittämisestä yleisön edessä

Nyt voi varmaan jo sanoa
ettei minusta koskaan tullut lavarunoilijaa
mikä nyt ei tarkoita
ettenkö jatkossakin saattaisi esittää runojani
olkoon se kuitenkin satunnaista
ja aina parempi, mikäli spontaania

Jonkin verran olen sitä vuosien mittaan tehnyt
itselleni tyypillisesti lähinnä pyydettäessä
ensimmäinen pyytäjä taisi olla Korvelan Marko
se järjesti Laitakaupungin lauluja -nimisen tapahtuman
tai niitä oli kaksikin
Kallio kukkii -sateenvarjon alla kumpikin
toisessa luin jotain proosaa
yleisöähän noissa oli kymmenen, kaksikymmentä
matala kynnys aloittaa

Yksi Reetta oli mukana järjestämässä sellaista tarinaklubia
ja pyysi minua sinne
en osaa kertoa tarinoita suullisesti
joten sanoin lukevani runoja
tämäkin liittyi jotenkin Kallio kukkii -festivaaliin
jossain pienessä teatterissa Linjoilla se oli

Se oli sikäli erikoinen tilanne
että siellä oli useita lapsiperheitä
aivan pieniäkin lapsia
ja noissa runoissani tuppaa olemaan kirosanoja
ja muka arveluttavan elämän kuvauksia
mutta en minä voinut niitä siinä hetkessä editoidakaan
eikä siitä kukaan valittanut

Päinvastoin muutamaa päivää myöhemmin
minut pysäytti kaikista paikoista Puotilan metroasemalla
nuori lastenvaunuja työntävä nainen
hän oli ollut yleisössä
ja halusi nyt kehua runojani
se on ehkä edelleen lämmittävintä palautetta niistä
koska oli niin satunnaista

Dxxxan kautta tuli kai kutsu esiintymään Poetry Connectionin iltaan
tämä oli Vastarannankiiskessä
saattoi olla ennen edellä mainitsemaani tapausta
se oli jo vähän kuumottavaa
siellä oli hyviä muita esiintyjiä
yleisössä paljon lavarunouden ystäviä
rohkaisuryypystä huolimatta olin aika adrenaliineissa
veikkaan, että se palveli esitystä
tuli sellainen takakireä, vihainen soundi
ja sellaisiahan ne ovat ne runotkin
mutta en minä sitten kuitenkaan jaksanut
alkaa tyrkyttää itseäni poetry slameihin
tai kärkkyä open mic -slotteja
kuulostaa vaativalta elämältä
jolle on omistauduttava

Hauskin lavarunoprojekti oli ilman muuta Tollundin Pelimannit
kesällä 2016 esiinnyimme Kaustisen kansanmusajuhlilla
ja syksyllä heitettiin baarikeikka Siltasessa
ohjelmistossa oli folkmusiikkia ja säestettyjä runoja
mielestäni kokonaisuuden rytmi toimi varsin hyvin
ja etenkin Siltasessa oli mahtavaa
kun Tolosen Arttu improvisoi runojeni taustalle
dronea ja kaikua muuta äänimaisemaa
sitä aivan näki sanojen lähtevän lentoon
ja muuttuvan alkuperäistä olomuotoaan
kevyemmiksi ja painavammiksi
samaan aikaan

Kaustisen keikat olivat käppäkeikkoja
muusikot toki loistavia
mutta ilman äänentoistoa huutaminen
ei ole runouden ominta ilmenemisaluetta
paitsi sillä kaatosadekeikalla
puoliksi pystytetyn kaljateltan alla
kun yleisössä oli kaksi ihmistä
sanoisin että kaksi ihmistä ja koira
muttei tainnut olla koiraa
no, silloin se toimi

ja joka tapauksessa Kaustiset olivat yhtä juhlaa
pun intended
tärkeintä oli kokea se kaikki
ja kokea vielä paluumatkakin
Väärän Rahan keikan
ja Väärän Rahan bäkkärijatkojen
ja niitä seuranneen
Kaustisen hautausmaalle suuntautuneen
humalaisen valokuvausretken jälkeen

Onnibussissa
tunnin yöunilla
seitsemän tuntia
Onnibussissa

Nekö sitten olivat laulujen lunnaat
no, jotain lie vielä maksamattakin

Oikeastaan voisin päättää
että ilman säestystä en enää runojani lue
paitsi Jumalhämärän kotibileissä kännissä
mutta Tollundin Pelimannien kanssa
pitäisi kyllä tehdä vielä jotain

Runo siitä, miten toukokuussa aamuyöllä kävelen Vanhankaupunginlahdelta takaisin kotiin

minun ja kirjailija Antilan tiet
erkanevat Viikin peltojen laidalla
on ehkä toukokuun loppupuoli
aamuyö on vielä hämyinen
ei enää pimeä
kävelen ensin loivaan alamäkeen
ohitan pyörien säilytyspaikan
sen jälkeen ulkoilureitti tasaantuu
arboretumin esimerkkimetsät väistyvät
lahdenrannan lehtokasvuston tieltä
ylitän pienen puron
 jonka vartta pääsisi soiseen maastoon
ja pienelle saarelle jossain kaislikon keskellä
Samuli on kai ollut siellä useinkin
mutta minulla ei ole kumisaappaita

tulen kaislikkoon
tähän aikaan vuodesta se on jo melko korkea
muttei täydessä korkeudessaan
luultavasti on viileää
luultavasti on usvaa
kosteus ikään kuin kastelee ihon ja vaatteet
ilman että sataisi oikeastaan lainkaan

lahdelta, kaislikosta, pelloilta
kuuluu koko ajan lintujen ääniä
kaikenlaisten lintujen ja ehkä muidenkin eläinten
kaikesta kaislikon rapinasta on vaikea sanoa
joskus tuntuu kuin lähietäisyydellä
olisi jatkuvasti laumoittain tarkkailijoita
ja niinhän asia todella onkin
minua tarkkaillaan

kaislikon jälkeen uusi silta ja puron ylitys
tämän nimi on kai Viikinoja
tässä on havumetsää
ja vielä tähänkin aikaan vuodesta varsin hämärää
useimpina vuodenaikoina aivan pimeää
pian ulkoilureitti risteää valaistuun väylään
siinä kohtaa näkee puisen opastepylvään tienviittoineen
pimeässä se näyttää moniraajaiselta ihmiseltä
pahaenteiseltä

katulamppujen vaimeakin valo tuntuu sokaisevalta
ja pikkulintujen laulu huumaavalta
täällä Viikinojan varressa ovat niiden varsinaiset pääpaikat
miksiköhän puhutaan lintujen laulusta
kun se oikeastaan kuulostaa kokeelliselta konemusiikilta
tsirputus, naksutus ja erilaiset abstraktit vihellykset
ovat soundielementtejä, eivät melodioita
ja mielenkiintoiselta on minusta tuntunut sekin
miten saman pesimäalueen eri linnut
noudattavat vuorottelevaa rytmiä
kun yksi saa asiansa sanottua
ääntelee toinen erilajinen
ja sitten kolmas, neljäs, montako niitä onkaan
kunnes kierros alkaa alusta

Viikinojan vartta menen pitkän pätkän
ja alkaa se kello neljältä jo tuntua jaloissakin
mutta lintujen teknokonsertti auttaa jaksamaan
ihmisiä täällä voisi teoriassa jo liikkuakin
mutta ei liiku
yksin psykedeelisen metelin keskellä
osana tätä kaikkea
se saa pohtimaan omaa rooliaan

teollisuusalueen autokorjaamoja, sähköliikkeitä
hämäräperäisiä aaltopeltihalleja
on vain kivenheiton päässä
mutta tässä valaistuksessa niitä ei näe
vasta kun tulen Viikinrannan uuden asuinalueen liepeille
putkahdan mielessäni sivistyksen pariin
ja lintukotokin jää jo taakse
kuljen parkkipaikan sivuitse
jatkan Vanhankaupunginlahden suvannolle
mistä lähtee reitti Lammassaareen
ja silta Arabian puolelle
ennen siltaa on tilaisuus ihailla yhtä suosikkinäkyäni
suvantoa hiljaisena yönä
mikään ei liiku
Vantaanjoki, kahlittu koski, ei ääntele
yölläkin on usein onkimiehiä
mutta ne vasta hiljaa ovatkin

vastarannalla Metropolian rakennukset
yhdessä niistä isot ikkunat aivan lahden rannalla
olen kerran ollut siellä bileissä
heittämässä dj-setin
voisi sanoa että se oli paras setting setille ikinä

vanha teollisuusmaisema kohtaa saumattomasti
taitavien ihmiskäsien muokkaaman luonnon
se on minua miellyttävää estetiikkaa
siinä kuin varsinainen luontokin

Metropolian viereisen puiston läpi Hämeentielle
sen voi ylittää mistä tahansa kohtaa
autoja ei ole
suojatie on silti kätevin ratkaisu
siitä voi jatkaa suoraan
Annalan yrttitarhojen sivuitse vievälle ulkoilureitille

vasemmalla uuraiden kasvattajien hyödyllistä maanviljelystä
tähän aikaan vuodesta kaikki toki korkeintaan orallaan
oikealla siltoja ojan yli
reittejä kohti Helsingin perustamisen muistokiviä

Annalan kotieläintilan hevosaitausten ohi
yöllä hevoset toki nukkuvat jossain
tallissaan, missä se edes onkaan
matalan mäen yli moottoritien tuntumaan
illuusiota rikkomaan
vaikka hatara se oli alun alkaenkin
täällä autojen äänen kuulee aina jos kuuntelee
yöllä neljältäkin

Koskelan varikoiden kohdalla liikennevaloista yli
punaisellakin se on mahdollista
sillä ei niitä autoja tähän aikaan jatkuvasti tästä mene
eikä vielä tarvitse pelätä jäävänsä
varikolta tulevien ensimmäisten aamuratikoidenkaan alle

väsymys kiirehtää askeleita Limingantiellä
tähän aikaan vuodesta sen alku- tai loppupäässä
ei vielä myydä Kumpulan omaa hunajaa
vai myydäänkö vanhoja varastoja?
totta puhuen en muista

muutaman talon kuluttua on se kohta
johon on usein parkkeerattuna
Trumpin puskuritarralla varustettu auto
anomalia Kumpulassa
herättää kysymyksiä liittyen auton omistajaan
vastauksia niihin ei kai helpolla saa

Nyt näkyy jo kotikulma
ja luultavasti kusettaakin
joten loppu puolijuoksua

jos seuraavana päivänä ei ole herätystä
voi laittaa vielä saunankin päälle
ja sieltä tullessaan katsoa
miten aurinko
joka ei vielä näin aikaisin paista suoraan ikkunasta
vaan näkyy varovaisena kajastuksena
näkyvän maailman rajaseuduilla
julistaa uuden päivän alkaneeksi
vaikkei vanhakaan vielä päättynyt.

Runo siitä, miten ihminen ei ole totta

mikään minussa ei ole koskaan ollut totta
ei dramaattinen lausunto, vain toteamus
ei mikään ole koskaan ollut totta muissakaan
ei uhmakas ontologinen väite
vain näkökulma

tietysti näen kaiken tarinankerrontana
kerronhan tarinoita
olen nyt jo vuosia opetellut keksimään henkilöitäkin
muutamien esilukijoideni mielestä en ole ollut siinä erityisen hyvä
hekin kai ovat nykyään sitä mieltä, että olen kehittynyt
ehkä jo niinkin pitkälle, että olen voinut keksiä itseni

tarinaa itsestäni olen kertonut jo kauan
niin kauan kuin muistan
Valkeakoskelta asti

tämä ei ole relativismiakaan
epätosillakin henkilöillä on velvollisuuksia
itseään ja muita epätosia henkilöitä
ja mahdollisesti todellista maailmaa kohtaan
epätodellekin henkilölle on monia asioita
joita ei mahdollisesti todellisessa maailmassa
voi lyödä läskiksi

en voi silti olla ajattelematta
ettei ihmisestä voi sanoa mitään vedenpitävää
kirjoitin äskettäin nekrologin muusikosta
josta tiesin vain hänen julkisen toimintansa

hänen läheisensä muistavat tietysti asioita
joista minä en tiedä mitään
ja hänen läheisilleen hän tavallaan elää
niin kauan kuin nuo läheisetkin
ja ehkä joku hänen läheisensä kirjoittaa hänestä nekrologinkin
tai on kirjoittanut jo, mistä minä tietäisin
mutta sekin on tarina
eikä niitä arvioida tosipohjaisuuden mukaan

asiat ovat totta
ilmastonmuutos, veroprosentti, kielteinen apurahapäätös
ruokatarpeet kaapissani ja ruokatarpeet joita siellä ei ole
abstraktitkin asiat ovat totta
varausvahvistus Gmailissa
ainakin kunnes Google kaatuu

Vanhankaupunginlahti on totta sen jälkeenkin
lintujen industrialmeteli kevätöinä
niin kauan kuin kevätöitä riittää

ihminen ei ole totta
ihminen on tarina

Runo suhteestani varhaiseen suomiräppiin

Ensin oli tietysti leirikoulu Tankavaarassa elokuussa 1990
Tonterilla ei ollut edes Raptorin kasettia mukana
lausui vain sanoituksia ulkomuistista
se riitti fanituksen alkamiseen
omiakin riimejä tuli kirjoitettua
no, Raptorin riimien päälle lähinnä

Raptorin jälkeen ei tullut paljon mitään
MC Nikke T unohtui nopeasti
Hausmylly vielä nopeammin
Tonteri alkoi kuunnella g-funkia ja muuta jenkkikamaa
en nyt vastustanut, mutten juuri diggaillutkaan
oma linjani löytyi eurodancesta
ehkä Raptorikin oli ollut sitä
Allekirjoittaneet oli ainakin
suomenkielistä räppiä ei minun kuulteni tehty lähes vuosikymmeneen

Asuin Rovaniemellä
mutta Tulenkantajien piirien musaan minulla ei ollut kosketusta
vaikka jätkissä olin tutun tuttujakin^
pelasin roolipelejä ja kirjoitin fantasiaa
musiikkimaun avartuminen tarkoitti CMX:ää ja Nick Cavea
en todellakaan käynyt millään underground-keikoilla

Olin jo muuttanut Helsinkiin
kun Fintelligensiä ja Seremoniamestaria alkoi yhtäkkiä tulla radiosta
Voittamaton taisi olla ensikosketus
listaohjelman singlelistaosuus, krapula Hakaniemessä
spontaani reaktio: vittu mitä paskaa
eihän suomen kieltä voi kohdella noin

Seremoniamestarin Viesti oli paljon parempi
vaikka vähän ilmeinen ja pateettinen
Petri Nygård oli hetken hauska
se oli hyvin lyhyt hetki se
oikeastaan se tiivistyy yhteen yöhön
sallalaisten ekspatrioottien kommuunissa
älyämpärin äärellä

Mutta sitten tuli vuosi 2001
ja hommat alkoivat olla isollaan
oli Palefacea, Flegmaatikkoja, DJBB:tä
Kwania ja mitä näitä nyt oli
katsottiin Moon TV:tä, siellä oli Taakibörstaa
uskottavampaa kamaa
tyyppejä joilla sana luisti jo aika hyvin

Tärkein kaikista oli tietysti Tulenkantajat
ja Tulenkantajilta tottakai Rollofunk
Rovaniemen kansallislaulu
sehän lanseerasi kotikaupunkini uuden lempinimenkin
ja "sori vaan etelä, RoPS ei tipu ikinä"
^no tippui heti seuraavalla kaudella
muistaakseni

Rollofunkin ostin cd-singlenä
en voinut muutakaan

Mutta oli vielä matkaa varsinaiseen räppidiggailuuni
Stenkkaan, Notkeaan, Memmy Posseen
Tuomioon & Koneeseen ja Jonttiin & Shakaan
Ruudolfista en koskaan niin piitannut

Suurin osa yllä mainituista muistakin
kuulostaisi nykyään höpömusiikilta
standardit nousevat
vain klassikot elävät
sitä Sorbuksen herran tarua
kuunnellaan kyllä edelleen
Stenkkaa ei

Tämän kirjoitin uuden Kridlokkin soidessa taustalla
aivan hyvä ja mielenkiintoinen levy se

Runo Helsingin kaupunginosista

Syyskesällä tulee kaksikymmentä vuotta siitä, kun muutin Helsinkiin
ja kun muuttaa tänne Rovaniemeltä, on tietysti fiiliksissä
kustantaja kirjoitti tänään siitä, miten ensimmäisenä syksynäni
halusin nähdä kaiken ja kokea kaiken, baari ja bile kerrallaan
ja sellaistahan se olikin
tuli käytyä keikoilla ja elokuvissa
katsastettua kaupungin baareja melkein rasti ruutuun -meiningillä
joskus oltiin anarkistien bileissä Jollaksessa
joskus Käpylän kyläjuhlilla
keskimäärin hunningolla

Mutta kesti todella kauan ennen kuin aloin järjestelmällisesti tutustua tähän
jota joudun kuitenkin nimittämään kotikaupungikseni
asuin missä asuin, mutta jos lähiössä, halusin pois sieltä
jos kantakaupungissa, pysyin siellä
baariin mentiin aina Kallioon
paitsi Stagen aikoina Stageen

Syksyllä 2009 muutin Harjukadulle
ja aluksi tuntui siltä, että se vain rajasi elämänpiiriäni
mihinkään ei tarvinnut kävellä monenkaan korttelin matkaa
töihin nyt menin julkisilla, mutta näin kaupunkia vain bussin ikkunasta
miksihän ei edes kiinnostanut mikään laajempi perspektiivi?
Oli kai niin kiire käyttää kaikki sopivat tilaisuudet
lähteä pois täältä, muualle Suomeen
siihen aikaan ei vielä ollut rahaa reissata ulkomailla

Voinee sanoa, että Kumpulan kyläjuhlat vuonna 2012 muuttivat kaiken
päädyin sinne sattumalta, Elisa oli käymässä kaupungissa
sattumanvarainen Amerikan-tuttavuus, joka tykkäsi Väärästä Rahasta
ja se taas soitti kyseisillä juhlilla

Hieno tapahtuma ja hieno keväinen hellepäivä
ja olisin kai voinut ihastua Elisaankin
mutta enemmän ihastuin Kumpulaan
mikä ihmeen paikka se tämä tällainen on, ajattelin
lähes huvittava satukirjan hippi-idylli
vain muutaman kilometrin päässä kotoani

aloin kävellä täällä päin
stalkata puutalojen asukkaita
koetin miettiä, mistä vuodenajasta pidin eniten
kesä on aina oma lukunsa
mutta niin on heräävä, lahontuoksuinen alkukevätkin
syksy putoavine lehtineen ja omenoineen
ja talvi ainakin silloin, kun sataa hiljalleen lunta
se Helsingin loputon marraskuu nyt ei viehätä missään

Mutta oleellista on, ettei harrastuneisuuteni jäänyt Kumpulaan
kun olin kerran löytänyt sellaisen paikan
aloin haluta uusia paikkoja
millaisia tahansa, muitakin kuin hippi-idyllejä
toki pidin hulluna Hermannista, Toukolasta, Käpylästä
vanhasta Herttoniemestä ja muista 50-luvun kerrostalojen alueista
ja kun Antila opetti minulle Vanhankaupunginlahden yöllä
sain taas uuden perspektiivin kotikaupunkiini
millaista on istuskella loppukesäisellä lintulavalla
hanhien paniikkimekkalaa kuunnellen
tai kävellä sieltä kotiin neljältä aamulla
sen minulle nimettömän ojan vartta
toukokuussa
kun elämän kakofonia soi orgaanisena meluteknona
vaikka ihmiset nukkuvat

Jotain hienoa tai paljonkin
on Munkkiniemessä, Pitäjänmäessä, Ruskeasuossa, Malmissa
Roihuvuoressa, Laajasalossa, Myllypurossa ja Kontulassa
ja sitten on aivan erityisiä paikkoja
monista syistä merkittäviä
Maltsua, Kantsua,
Kruunuvuorta
se kai jo pitkälle tuhoutunut
täällä ei kannata kiintyä liikaa mihinkään tiettyyn
sillä kaikki muuttuu
ja muutoksen melankolia on yksi osa kaupungin olemusta
jotain uuttakin hienoa luodaan
Viikinmäki on juuri nyt äärimmäisen kiehtova paikka
veikkaan, että se kyllä latistuu valmistuttuaan

Läpi kaiken virtailee Vantaanjoki
turha kaupunkipuro rovaniemeläiselle
mutta siinäkin on oma fiiliksensä
istua sen rannalla kesäiltana

sen viileys mua rauhoittaa

Runo ensimmäisestä syksystä Helsingissä

Vuosituhannen viimeisenä kesänä taivaan portit aukesivat minulle
pääsin opiskelemaan Helsinkiin
olisin mennyt vaikka Heliaan opiskelemaan ohjelmointia tai jotain
niiden hyväksymiskirje tuli ensin
mutta seuraavalla viikolla tuli samanlainen yliopistoltakin

eeppisemmässä kuoressa tosin

Olin saanut jo etukäteen tietää
että paksu kuori tarkoittaa hyväksymistä
ja kyllähän siinä kuoressa niitä papereita riittikin

Elokuussa pyöräiltiin Joensuusta Helsinkiin
Palosuon ja Sergein ja Huhtalan kanssa
Savonlinnassa päädyttiin olutfestivaaleille Olavinlinnaan
nähtiin keskeneräisiä leirintäalueita
ja kouvolalaista yökerhoelämää
Huhtala voitti blackjackissa jotain 600 markkaa
ja osti koko grillijonolle hampurilaiset

mutta tavallaan merkittävin asia tapahtui jo alkumatkasta
oltiin Palosuon tädin mökillä yötä
ja allekirjoitettiin vuokrasopimus
muuttaisimme kämppiksiksi Palosuon suvun asuntoon
Hakaniemessä, Juttutupaa vastapäätä
demarien puoluetoimiston
ja Waltarin synnyinkodin paikan
naapurissa

Talo oli 90 vuotta vanha
ja kohtalaisen remppaamaton
putket hirveässä kunnossa
jos oli vähänkin rahoissaan
osti vettä kanisterissa kaupasta
talvella ikkunoista tuuli suoraan sisään
toisaalta vuokrakin oli 1200 markkaa
se on nykyrahassa parisataa euroa
sehän oli vain puolikas asuntoa, ei oikeastaan edes yksiö
mutta Waltarin synnyinkodin vieressä
eikä minulla ollut valittamista asumisjärjestelyistä
Palosuo niistä enemmän kärsi kuin minä
enimmäkseen hiljainen ja diskreetti mies kuitenkin

Minä taas syleilin Helsinkiä avokäsin
myöhemmän kustantaja Salorannan kanssa nelikätisestikin
ja aika usein sen rahoilla
Tällä syleilyllä tarkoitan nyt tuoppienkin syleilemistä
tai siis itse asiassa tarkoitan nimenomaan tuoppien syleilemistä
klassinen kaava oli maanantai ja tiistai selvin päin
sitten alkoi tylsistyttää, ja loppuviikko mentiin

No kävin kuitenkin yliopistollakin
itse asiassa kävin siellä ihan niin paljon kuin pitikin käydä
Keskustakampukselta Unioninkatua Pitkällesillalle
ja siitä Hakaniementorille

suora linja, kotimatkani
muistoissani aina sinistä taivasta päin
Elwoodeilla oli siitä biisikin
ei voinut olla sattumaa
että se ilmestyi aivan samana syksynä

Oli mahtavaa asua Helsingissä
oli kunnon leffoja
oli keikkoja ja baareja
baareissa keikkoja
ja keikoilla tyttöjä
tutustuttiin Hannaan ja Kaisaan
Gloriassa Nollapisteen keikalla
Se oli sinä syksynä
ja se leimasi sitä syksyä
voisin sanoa etten muuta ajatellutkaan kuin Kaisaa
paitsi että oli kyllä paljon muutakin ajateltavaa
mutta sitä ajattelin ainakin selvin päin eniten
päädyimme yhteen joulun alla
ja siitä tuli enemmänkin seuraavien vuosien tarinaa

Kaksi anekdoottia Helsingistä tuona syksynä
on ymmärrettävä, että olin Rovaniemeltä
ja kiinnostunut kaikesta
niinpä menin Rikhardinkadun kirjastoon
avoimeen yleisötilaisuuteen
jossa julkistettiin Huonon kirjallisuuden seuran antologia
"Mallusjokelainen sielunmaisema ja muuta paskaa"
muistaakseni Liken julkaisema kirja
ja Liken edustaja sanoi puheensa päätteeksi
että jatkoille mennään Sirdieen
se on M.A. Nummisen mukaan Helsingin paras
ja Suomen toiseksi paras keskiolutbaari

Kuulin siitä baarista silloin ensimmäistä kertaa
en kehdannut mennä niille jatkoille
en tuntenut niitä ihmisiä
mutta Salorannan kanssa mentiin Sirdieenkin
vähän myöhemmin

Toinen: minulle tuli kotiin Ylioppilaslehti
Se oli silloinkin todella hyvä lehti
ja tuli postissa joka toinen perjantai
ja perjantaina ainoa luentoni oli 

kahdeksasta kymmeneen

Maleksin kotiin Pitkänsillan yli
ja luin huolella ajan kanssa Ylioppilaslehden
kun aikaa kerran oli
viikonloppu alkoi niin aikaisin

Jonain joulukuun perjantaina näin mainoksen
"Ravintola Kannaksessa opiskelijatuoppi
iltakahdeksaan asti kymmenen markkaa"
Laitoin mainoksen tekstin sanatarkasti Salorannalle
tekstiviestinä, en mitään muuta

Joidenkin minuuttien kuluttua tuli vastaus:
"Miksi emme ole jo siellä?!"
ja varsin lyhyen ajan kuluttua olimme.

Mutta Tube
se oli silti kantapaikkamme.

Runo syysreissusta Haapsaluun

Astral Weeks vie ajatukseni Haapsaluun
vietin siellä yksin syyskesän viikonlopun
se oli muka kirjoittajaresidenssi
itse päättämäni, itse maksamani
kirjoitin kyllä seuraavan romaanini taustoja
se taustatyö jäi kotiin palattua kesken
kun aloin kirjoittaa sitä romaania

mutta sain Haapsalussa kuitenkin kirjoitettua taustoja
sen verran, että olen voinut niihin edelleen nojautua
se on minulta jo määrätietoista

Buukkasin yhden hengen hostellihuoneen
tietämättä lainkaan millaiseen paikkaan olin menossa
no oli toki jotain hyviä Hostelworld-arvosteluja
eikä Haapsalussa ole montaa hostellia
enemmän olisi kylpylöitä ja kai jotain
kylpylähotelleja

Se hostelli oli julkisivuremontissa
tai siis sen päärakennus oli
se missä toimisto oli
kävelin läppärilaukkuineni hiestä märkänä pihaan
ja raksajätkät olivat blokanneet sisäänkäynnin
vai maalattiinko siellä jotain telineillä
en oikeasti muista enää
mutta se oli syyskuun ensimmäinen viikonloppu
ja lämmintä varmaan kaksikymmentä astetta
bussiasemalta oli pieni kävelymatka
ja olin kävellyt harhaan
luulin muistavani etukäteen katsomani reitin
enkä läppärilaukkua raahatessani jaksanut
pitää puhelinta toisessa kädessä
väijyä Google Mapsia

pitäisikö tässä runossa mainita vielä lisääkin
ihmiskunnalle haitallisia anonyymejä,
orwellilaisia joukkoistamispalveluita?
no mikä se nyt onkaan se palvelu
jonka kautta tsekkailin Haapsalun ruokaravintolatarjontaa?

Joskushan sitä tulee ajatelleeksi
että miksi sitä lähtee randomiin virolaiseen rantakaupunkiin
muka kirjoittamaan
syömään ihan hyvin muttei unohtumattomasti
juomaan vähän, mutta yksin eikä unohtumattomasti
ja onhan siellä se vanha piispanlinna
mutta senkin pihan oli vallannut vuosittainen nostalgiafestivaali
kolmekymppiset naiset vetivät lavalla
maalaisemäntien muotinäytöksen
ABBA soi ja Boney M soi
jengi veti kaksin käsin naamaan hiillosmakkaraa
Eesti rahvus on grillirahvus
sinne tultiin neukkuaikaisilla traktoreilla
ja paloautoilla ja ambulansseilla
siellä oli näet myös mobilistien kokoontumisajot
niitä meni pitkänä letkana Haapsalun pääkatua
joku oli oikeasti leikkuupuimurilla
näin suomalaisiakin autokuntia
taas yksi harrastus josta en tiedä mitään
tuskin nekään minun harrastuksestani

Haapsalun piispanlinnassa piti olla "Valkean rouvan" ikkuna
se on jokin kuuluisa kummitusjuttu
novellikin siitä on aikanaan kirjoitettu
ei se vissiin Aino Kallas ollut, mutta joku tunnettu
kai se ikkuna siellä olikin
mutta pihalla niin paljon grillimakkaraväkeä
etten pystynyt hahmottamaan, mikä ikkuna se oli

No, menin merenrantaan
siellähän on hullun pitkä rantapromenadi
vain parinsadan metrin päässä linnanhulinasta
eikä siellä ollut ketään
joku auttavainen lapsenlapsi kävelyttämässä mummoaan

Luin AKS:n historiaa
ja kuuntelin Astral Weeksiä kuulokkeilla

Siinä se on!
Ehdin jo miettiä
miksi minulle tulee Astral Weeksistä mieleen se älytön ja hieno reissu
onneksi tässä kaikessa on olevinaan jotain loogista

Runo siitä, johtavatko Taivaskallion rinteillä ylöspäin pyrkivät tiet taivaaseen

eikä vastausta ole koskaan
ellei autereisena aamuna
heinäkuun alussa
se ei ole mikään aamu
olit valmiiksi hereillä
laskuhumala oli ainoa narkoosi
jostain sait voimia kiivetä
ohi järjestelmällisen elämän muistomerkkien
rinteisiin vuosikymmeniä sitten kyhättyjen talojen

kuka niissä nyt asuu?
kuka kasvattaa vihanneksia noissa rinnepuutarhoissa
joiden antimista pitäisi kirjoittaa trendilehtiin artikkeleita
kirjoitetaanko niistä?
mutta tuonkin piharakennuksen seinää vasten
on ruosteinen harava hajallaan

Mikä on niin hienoa siinä
että menestyksen merkit rapistuvat?
minäkö sain julistaa sen
että rappio on kaunista?

Niinhän se todella on
inhoan kiiltokuvia
ja rakastan ruostunutta haravaa

ja kaikkein eniten minua koskettaa nähdä
rahan ja menestyksen rapistuvan käsiin
ja eniten saan aitoa nautintoa puutarhoista
joissa rikkaruohot luovat ekosysteemejä
ja vaikka en ole koskaan maistanut villikaalia
maistelen usein sitä sanaa