Runo Kumpulasta talvella

vihaan tätä taivasta
märkää harmaata villapaitaa
johon täytyy joka aamu pukeutua
vihaan nihkeyttä tihkuvaa Kalliota
allapäisiä betoninvärisiä kulkijoita
vihaan tätä lumetonta maata
tämän maan kanssa minä en tee sovintoa
minä haluan nähdä Kumpulan talvella

vihaan Vaasankatua
seksiliikkeiden räikeitä valoja
kurjuuden taustakangasta vasten
vihaan Piritorin ässän edessä rähiseviä hahmoja
vihaan niiden turhanpäiväisiä pilleririitoja
lähiöbetonilta kuulostavia rotanääniä
mainosständejä S-marketin edessä
vihaan ympärivuorokautista kuntosalia
ankeutta pakenevia suorittajia, akvaariokaloja
uimassa lasiseinää vasten ja uimassa lasiseinää vasten
kun lasin takana puolihumalainen virolainen jätkäporukka
juo Koffia ja antaa tisseille arvosanoja
tämän roskasakin kanssa en asu samalla planeetalla
minä haluan nähdä Kumpulan talvella

ja jos näen Kumpulan kevyessä lumisateessa
tammikuussa alkuillasta
jääkiteet koruina hiljaisissa ikkunoissa
auraamattomat kapeat kadut vain minun kulkea
jokaisen risteyksen takana tuntematon maailma
ehkä voin jäädä sinne
ja unohtua

Runo kylmän yön kammosta

sinä et halua kuolla tänä yönä
no minä yönä sinä haluaisit kuolla
kun toiset ihmiset näkevät siinä kohtalon
sinä et ole väittämässä vastaan
Gösta sanoi että yöstä taitaa tulla kylmä
mutta ei hän kirjoittanut sitä tarinaa

sinun on kirjoitettava tarinasi ennen sitä kylmää yötä
sinä et tiedä kuinka paljon sinulla on aikaa
tiedät että tarpeeksi sitä ei ole koskaan
takana sitä on aina liikaa
muistatko sen varhaisen sunnuntaiaamun
kun seisoit Arktisen rannassa ja heitit tuoreen ylioppilaslakkisi jokeen
se katosi alavirtaan, Ounaskosken suuntaan
ajattelit että tuonne minäkin menen
mutta omilla kulkupeleillä

se idiootti joka sinä olit silloin ei tiennyt mitään
nykyään osaat sentään tehdä virheitä tietoisesti
ja romantisoida ne kaikki

kylmästä yöstä voi näin lokakuussa sanoa vain sen
että joka ilta se on lähempänä kuin koskaan

tänään voit antaa itsellesi paljon anteeksi
huomenna et enää yhtään mitään
joki virtaa mereen
juna kulkee kaupunkiin
on liian kauan siitä aamusta
kun seisoit päärautatieasemalla
etkä tiennyt mihin menet
mutta tiesit että jonnekin.

Runo kuvitelmasta nimeltä Turku

matkustan vieraisiin paikkoihin muistaakseni että totuuksia ei ole
suljen oven takanani ja unohdan varman maaperän
astun junasta laiturille enkä enää kaipaa mitään
minä en tunne tätä kaupunkia
voin keksiä sille merkityksen

kävelen alas Puolalanmäeltä
tulen joenrantaan ja näen lihavan lokin
yritän katsoa sitä mustiin silmiin
ne eivät heijasta mitään
eikä joki tunnu kovin leveältä
enkä tiedä mihin olen menossa
paitsi humalaan

tuomiokirkon edessä ajattelen keskiaikaisten savupirttien väkeä
jotka tämä jättimäinen fallos vangitsi kristilliseen uskoon
en tiedä onko se hyvä vai huono asia
mutta todellisuuden kanssa tälläkään kirkolla ei ole mitään tekemistä
se on idea ja se on fantasiaa
ja minä tiedän siitä vähemmän kuin kukaan muu täällä

karannut kissa juoksee kovaa vauhtia Yliopistomäen suuntaan
tajuan että on Tinatuopin vuoro
sieltä löytyvien illuusioiden.

Runo vittumaiselle vuodenajalle

ensimmäinen syysyö kun tulee baarista kotiin
Heiniksen viereiseen ovensuuhun sammunut denso pitäisi herättää
mutta yleensä niiltä saa kuulla vittuilua
tuuli lennättää luokattomien snägärien paperikääreitä pyörteenä
ymmärrät kun luet näitä kliseitä
että kivitalojen välissä kylmyys on vain masentavaa

pitäisi olla jossain tunturin laella
huutamassa luonnonvoimia
leikkiä sankaria

räntä tulee aikanaan
mutta Kalliossa räntä on perseestä
se nuhruaa kaiken
tekee liikkumisesta vaikeaa
lyö paatuneen koulukiusaajan avokämmenellä kulkijaa naamaan

sanon että hypätköön mustaan Eläintarhanlahteen jokainen
jonka mielestä täällä on kylmään vuodenaikaan mitään kaunista

ja silti
laitan Yonan levyn soimaan
juon vielä lasillisen valkoviiniä
toivon että taloyhtiö lämmittäisi enemmän
uskon että kevät tulee
katson Yonan kuvaa levynkannessa
uskon että kevät tulee.

Runo kuvitteellisesta hahmosta

tämä ei ole selitys
mutta minä haluan etsiä mysteeriä Roineenpuiston kivenkoloista
kuvitella pihajuhlat Puu-Vallilassa
pysyä kaukana niistä
kuvitella

enää muutama syyskuun ilta
en tiedä mitä niiden jälkeen on päättynyt
dramaattisesti sanottuna paljon

minä haluan etsiä mysteeriä
minä olen kuvitteellinen hahmo
minua ei ole
et voi nähdä minua

minä istun pimeässä Roineenpuistossa
silmänurkissa vilahtelee mustia kissoja

jonain päivänä kaikki on valmista
soitan ovikelloa
olen kirjoittanut
itseni uudestaan

Runo Vaasankadun ja Harjukadun risteyksestä

Tässä risteyksessä on ennenkin jätetty jäähyväisiä
mutta ei tarpeeksi
tässä on ennenkin jääty taksien alle
ja jos kysyt, mihin ne taksit veivät matkustajiaan
niin kai siihen on vastattava että helvettiin

tässä on pinttynyttä saastaa
ihmisenluita monessa kerroksessa
asfalttiin imeytynyttä kusta
vuosikymmenten ajan imeytynyttä kusta

kaikki mainittu on totta
ja nytkin joku sielustaan vapautunut ruumis horjuu
divari Kalevan viereistä puuaitaa päin
ottaa kädellä tukea
kaatuu ja sammuu

silti risteys on metafora
käännyn alas Harjukadulle
varoitussireenien keskelläkin luulen
että minun on kuljettava se matka

jättää vastaamatta puheluihin
kuljettava se matka

Runo ristiriidoista

Ajatuksia joita ei voi sanoa ääneen:
siipirikko lokki juoksee Castréninkadun yli
iltataivaalla pauhaa samantekevä äänivalli
iskelmälevyjen auringonlasku ei auta tänään
punaista ja mustaa, mustaa ja punaista
vie minut Linnunlaulun sillalle
missä voimajohdot raiteiden yllä
ovat tehokas muistutus siitä rumuudesta
johon itsetuho johtaa

Tälle tarinalle ei silti ole onnellista loppua
ja tarkoitinko nyt elämää?
jossain unessa katson sinua silmiin
voisinko nöyrästi pyytää että tuhoamme kaiken
mutta sitten herättyä kaikki on jotain
mitä unessa ei ollut olemassakaan

Jörn Donner kirjoitti muistelmissaan
että jokainen, jokainen
valehtelee toisinaan.

Runo kesästä/talvesta pateettisessa moodissa

Naakat pakenevat Puotilan matalan metroaseman katolle
kävelen suljetun pizzerian ohi
ne räyhäävät viistoon valoon

tämä on kesän viimeinen aamu
huomenna puoli seitsemältä tässä on pimeää

kun siihen mustuuteen sitten saa hukkua
niin voisiko se olla armollinen
en toivo kuin kunnollisia yöunia
tähtiä mustalla taivaalla
kerran keskiyöllä revontulia

ja jäätyneet luuni sekoittakaa
Reisisadamasta ostettuun pulloon
Russki Standard Platinumia

Runo siitä, millä on oikeasti merkitystä

en tiedä alkaako syksy huomenna
mutta jos se alkaa niin olen onnellinen
syksyllä voi juosta tuuleen katoavien lehtien perässä

katso minua silmiin
katso nyt heti minua silmiin
tee kaikkesi että myrsky laantuu
anna illuusio
minä otan kopin

rakkaus on sana enkä minä enää rakasta sinua
ja rakastinko koskaan
sinulla on minulle paljon enemmän annettavaa
kuin jokin sana

nyt tarkkana:
täällä on pölyä ilmassa
naurua ilmassa
ajatuksia ilmassa

pitää tarttua oikeaan

unohtaa kaikki
kaikki paitsi se mikä muistetaan

Runo siitä aamusta, jota ei koskaan tule

katson peiliin ja otan pateettisen ilmeen ja ajattelen
olen sellainen ihminen joka ei voi koskaan olla onnellinen
paitsi jos punainen taivas värjää Kinaporin kummituslinnan
paitsi jos tähdissä lukee että vasemmisto voittaa
paitsi jos sanat taipuvat käsissäni kuin voimistelijatytön vartalo
paitsi jos saan sen jota teoreettisella tasolla rakastan

One Day Like This
repeatilla kuudettatoista kertaa
mene nukkumaan mene nukkumaan
näe unta siitä aamusta jota ei koskaan tule

hän sanoi minulle kerran Kultapalmussa
että olisi voinut tulla

turpa kiinni runkkari
itketkö kurjaa elämänkohtaloasi
vaikka olet osa maailman menestyvää keskiluokkaa
vai sitäkö itket
että jasmiinitee loppui

peiliinkään ei voi enää katsoa
heti vittuillaan

Runo kesän loppumisesta, ja elämän, ja maailman

Minä ajattelen irvisteleviä kuolleita lumessa
vuoden 1867 nälkätalvea
kesäkuuta kun hanget peittivät kirkkotarhat
lähimmäisiä piti kahlata hautaamaan
minä istun terassilla ja juon kaljaa
ja ajattelen kylmää kuolemaa

minä ajattelen koirien kaluamia luita
lasten luurankoja
keltaista taivasta punaista kuuta
valkoista maata
loputonta
valkoista

minä ajattelen terassilla kurjuutta
kurjuuteen tuhoutuneita
raskaan väkivaltaisen käden tuhoamia
sinertäviä mustuneita ihmisiä
juon kaljaa
ajattelen ihmisen luita

minä katson Vaasankadulle
nostan katseeni kirjasta ja näen
tyhjiä kuoria, ihmisen kuvia
matkalla tyhjinä irvistäviin oviaukkojen luoliin
jokainen katsoo pimeää silmiin
talvi on jo kulman takana ja odottaa
en tilaa enää seuraavaa
en jaksa enää paeta.

Runo kesästä Alppipuistossa

kesä on nujertanut Alppipuiston nurmikon
avaat kolmannen oluen ja kysyt
aionko muistaa tämän haudan partaallakin
mitä vittua?
kaikki tämän iltapäivän bändit ovat typerää kitararokkia
ja minä olin täällä eilenkin
ja sinä olit täällä eilenkin
minä en aio muistaa tästä mitään

ainoa hyvä asia tässä kaikessa
tällä säällä tytöt pukeutuvat bikineihin
ehkä vielä lavalla oleva hevosenpää

näistä iltapäivistä sinä teet mitä haluat
se kesä oli kuuma ja aurinkoinen
se kesä oli vapaa
se kesä oli nuoruutta
no melkein

ja unohdat lavalla olevan hevosenpään
sitä sinä et halua muistaa

kesä on nujertanut Alppipuiston nurmikon
minussa nousee uhma ja ajatus
että minua se ei nujerra
se ei voita tätä taistelua
se kuolee, minä en

katso lavalle
näetkö sen hevosenpään?
sano!

Runo iskelmäteollisuuden neuroottisesta suhteesta nuoruuteen

tämä on laulu jonka nimi on viimeinen kesä
kuinka monta kertaa sinä olet kuullut sen?
vittu kun asioista puhutaan aina kliseillä
suomipoppari radioaalloilla kaipaa nuoruuttaan
miten koskettavaa

monta asiaa päättyy jokaisena kesänä
ihmisiä eroaa ja kuolee
kouluista siirrytään toisiin kouluihin
viinaa kuluu loman aikana sen verran
että on pakko lopettaa

itsekin olen syntynyt elokuussa
niihin aikoihin lasken jäljellä olevia vuosia
en ole tästä paskasta vapaa

mutta kyllä jokaisessa farkkushortseihin pukeutuneessa tytössä
on paljon uskoa tulevaan.

Runo joista ja niiden rannoista

Minä asun kerrostalossa kerrostalojen keskellä
mutta minulla on ystäviä jotka lentävät hirmuisiin korkeuksiin
mitä enemmän näkee sitä vähemmän tietää
mitä enemmän näkee sitä enemmän on nähtävää
jokien risteyksissä mitään ei tarvitse
väkisin selittää

melkein uskon siihen että
taivaiden alle voi murskautua
ja unohtua

Siivekäs olento
en kuvittele pääseväni matkalle mukaan
riittääkö jos toivon sinulle onnea

Runo kaikesta, mikä leijuu katupölyn mukana ulottumattomiin

et ole itse valinnut mitään
tummanpunaiset jumalolennot karjuvat taivaalla
niillekö sinulla olisi mitään sanottavaa?
istut metroaseman sisäänkäynnillä ja luet kirjaa
tuuli heittelee sen sivuja mistään ei saa selvää
katupöly käy silmiin
yhtä tuskaa

illalla olet ylimielinen
illalla niillä on enemmän verhonaan
sytytät kuudennen kerroksen ikkunassa tupakan
tilanne hallinnassa pihalla ei ole ketään
tilanne hallinnassa ei karjuvaa jumalaa
sanat kirjan sivuilla
uskottavasti paikallaan

uskallatko nukahtaa?
ennen syvän unen vaihetta
sinut vietellään monta kertaa

heräät kauhuntunteeseen
entä jos vielä vuosien päästä
entä jos vielä vuosikymmentenkin päästä

et ole itse valinnut mitään
tummanpunaiset jumalolennot karjuvat suonissa
pakko on kuolla ja
sitä ennen on pakko
haluta

Runo kuolleesta laivasta ja elävästä laivasta

Kuollutta laivaa on helppo rakastaa
sen jokainen nurkka on äkkiä nähty
kuollut laiva ei sano vastaan
olet kyntänyt pölyä sen lattialla
nuhruinen valo härnää hämärää turhaan
kuollutta laivaa on helppo rakastaa
se on luovuttanut
se ei sano vastaan

Elävät laivat
musertavan valon peililabyrintit
kirkas pinta on kylmä
kirkas pinta on hiljaa
näin isojen ikkunoiden ainoa tarkoitus
on särkyä

Kuolleeseen laivaan voi piiloutua
kuolleessa laivassa kukaan ei herätä
todellisuus, joko me olemme siellä
kuollutta laivaa on helppo rakastaa
kuollut laiva ei sano vastaan.

Toinen runo liekistä, joka palaa loppuun

en tiedä heräävätkö ihmiset tavallisesti niin kuin minä herään
aurinko ohittaa kirkkaana marimekkoverhot vasemmalta ja oikealta
ja alan nähdä unia kuolemasta

yhteentoista mennessä ne on katsottu
kömmin sängystä ja kuolema
katson peiliin ja kuolema
avaan ikkunan ja sisäpihalla kahvittelevien entisten narkkareiden
karrelle palaneissa kaiken kertovissa lausunnoissa
kuolema

Sari,
sen takia minä kirjoitan
ehkä kuolen ennen kuin mitään julkaistaan
mutta epätäydellisyys on pahempi asia kuin kuolema.

Runo aution Helsinginkadun yli juoksevasta oravasta

maanantai ydinsodan jälkeen
muumiteatterin viimeisen näytöksen jatkobileiden jälkeen
tuuli näyttämön päätähti ajaa punaisia pahvinriekaleita
täältä yksinäisyyteen

katukuilussa kaikuvat huudot
aikaa kuolleiden juoppojen vaimeaa rähinää
täällä ei oikeasti ole ketään

viides päivä on aina liikaa
jaksat hymyillä hetken kun orava juoksee aution Hesarin yli
eikä käytä suojatietä

suljet silmäsi
näet kossupullojen särkyvän
näet Roskapankin ikkunoiden särkyvän
näet nuhruista kalliorakkautta kaipaavien ihmisten särkyvän
näet unta
et osaa herätä enää

maanantai ydinsodan jälkeen
muumiteatterin viimeisen näytöksen jatkobileiden jälkeen

Runo pitenevistä päivistä ja sunnuntaisin juodusta valkoviinistä

ainoa haave olla vailla painoa
lehti viimassa
vietävissä mihin tahansa
ainoa haave kätellä taivasta
nyt kun se on sininen
ja pakenee ajatusta

lehti viimassa
Kallion valkoisten kerrostalojen yllä
ainoa haave kätellä taivasta
tuolla alhaalla jotain mitätöntä
jotain mitä ei oikeastaan voi havaita
minä ja tämä elämä
ainoa haave uskoa
että on vapautta

ja ellei sitä ole
on se kuviteltava
ja jos se on valetta
on totuus unohdettava
ja jos Kallio on klisee
on sitä silti ja ehdoitta
rakastettava

ainoa haave
tämä kevät kuin unessa

Runo Jyväskylän Tourujoen ylittävästä kävelysillasta

Ajattele jos voisit purjehtia löytöretkeilijänä ylävirtaan
ajattele jos voisit haukkoa henkeä tässä
jos voisit tulla mutkan takaa ja nähdä tämän
siniseksi maalatun mustaksi maalatun
hippien polkupyöriä hirtettyjä Disneyn prinsessanukkeja
viisitoista sekuntia kestäneiden kohtaamisten ruumiita
haisevia pöhöttyneitä roikkuu tässä
ajattele jos voisit tulla mutkan takaa
ja ajattele jos voisit hämmästyä tässä

Ajattele jos tämä ei olisi perjantai-ilta
ajattele jos nämä ruumiit eivät olisi tulossa baareista
ajattele jos voisit hämmästyä tässä
jos ne eivät olisi tulossa Freetimestä laulamasta karaokea
ajattele jos voisit purjehtia tästä
ne eivät olisi laulaneet Chisua ja Kaija Koota
ne tinakenkätytöt jotka roikkuvat nyt tässä
ajattele jos voisit hämmästyä
ajattele jos voisit kulkea tästä

Ajattele jos tämä ei olisi Jyväskylä
ylävirtaan aina kohti tuntematonta
et ole tässä aivan perillä et aivan
et ole tässä aivan ihminen et aivan
seuraavan mutkan takana minä luulen että
hämmennys ja pelko voittavat vihan
ajattele jos tämä ei olisi Jyväskylä
ajattele jos voisit hämmästyä tässä

Ajattele myrkkynuolia
ajattele
jos voisit
kuolla
tässä

Runo viime kevättalvesta

Tästä se alkoi:
maauimalan allas lumen peitossa
sen takana Neuvostoliiton aikaisten kerrostalojen
repaleista harmaata seinää
variksia, valjua valoa ikkunan läpi aamuhumalassa
taustaan sulautuva talonmies reitillään
repaleisten harmaiden talojen seinustoilla
tästä se alkoi
maauimalan allas
aamuhumala

kieriä likaisessa lumessa
suomalaisten rakentaman saunan jälkeen
maauimalan allas
Neuvostoliiton aikaisen kerrostalon takapihalla
tästä se alkoi
kieriä likaisessa lumessa

seistä sukat märkänä bussipysäkillä
routaan unohdetun tolpan juurella
paikassa johon ei tule bussia

tästä se alkoi
maauimala vaikenee kaikesta
mitä täällä voi tapahtua kesällä

mitä täällä voi tapahtua
paikassa johon ei tule bussia

äkkiä on niin hiljaista että
pakko huutaa
varikset lentoon

äkkiä maauimala on tuskallinen katsoa

tästä se alkoi
jostain sen oli alettava
itseään kiroava maisema
ei variksia
aamuhumala
maauimala
tästä se alkoi
tämä tarina

Runo kahdesta Pohjolankadusta

Muistan miten katuvalot hohtivat lapsena tammikuussa
aamulla kahdeksalta Keskustan ala-asteen mordorinporttien luona
katuvalot kylmää keltaista ja lumi kylmää sinistä
kun siristi silmiään, valokiila venyi
ja venyi ja venyi
ja syleili muodotonta mustaa taivasta
Pohjolankadulla
Keskustan ala-asteen mordorinporttien luona

ikuinen tammikuu, ikuinen Pohjolankatu
siihen aikaan Rovaniemellä oli aina neljäkymmentä astetta pakkasta
se oli ensimmäinen talvi tai toinen
äitini on siitä asti vihannut sitä kaupunkia

revontulia minä en nähnyt koskaan
en erottanut niitä katuvaloista

taivas täynnä irvisteleviä naamoja
samoja kuin koulunpihalla


ensimmäinen muistoni on muuttomatkalta Rovaniemelle
ensimmäinen ikävä muistoni Vestisten luota Sahanperältä
kun jouduin perhepäivähoitoon
ei ole muuta kuin Rovaniemi
mutta niin voi ajatella vain sohjossa kahlatessaan
täällä thaihieromoiden, thairuokapaikkojen äärellä

tiedän nykyään että Käpylässäkin on Pohjolankatu
eilen vedin siellä lipat
jäinen maa kuuluu minullekin

kaadan viiniä ja laitan vielä yhden sähkövalon päälle
tämä on pakomatka
elämähän on
Pohjolankadulta Pohjolankadulle
Keskustan ala-asteen mordorinporteilta
niin kauas kuin päärataa riittää

Runo Puu-Käpylästä talvella

seisoin Metsolantiellä
haistoin savun
tajusin että jossain tämän saatanan idyllin sokkeloissa joku onneton lämmittää saunaa
minun jalkani olivat sohjossa
pimeä oli matkalla lähiöistä tänne
minä palelin ja ajattelin että voi vittu miten haluaisinkaan saunaan

minä kahlasin sohjossa ja loskassa
erikoista miten idylli voi peittyä todellisuuden alle
näihin saunoihin minulla ei ole pääsyä
enkä nähnyt hämärtyvässä Käpylässä ketään
vain joitakin epämääräisesti häilähteleviä varjoja
puutalojen kuisteilla ja pensasaitojen takana piilossa
luulin että ne olivat luomuäitien aaveita
unohtuneina viettämään kyläjuhlia

En minä näe niistä ikkunoista omaakaan peilikuvaani
ei minuakaan ole Metsolantiellä olemassa
keksin koko sen maiseman
ja siksi täällä ei olekaan ketään

eikä ole mitään puusaunaa
on vain savuavia unelmien raunioita.

Runo Kemijoen ja Ounasjoen risteyksestä, Arktisen rannasta nähtynä

sinä sanot:
"jos kauneus voi olla musertavaa"
tämän oranssin alla
tämän sinisen äärellä
miten se voisi olla muutakaan

taivas korkeammalla
kuin yksikään lintu yltää

tämä on runokuva
jonka kirjoitan todeksi
mutta jos istun kesällä Arktisen rantaan
olen kevyempi kuin muualla koskaan

kaikella aidolla kauneudella
on valta tappaa

Runo hevosen pääkallosta puuvallilalaisen omakotitalon ikkunassa

olennaisia hetkiä:
esirippu raottuu
kuollut virnistää tyhjin silmin
juuri silloin alkaa sataa lunta
yössä liikkuu isoja asioita
totuuksien varjoja
pimeään sulautuvia

ajatuksenkantaman päässä kotoa
kauempana kuin voi koskaan tajuta
tammikuinen Puu-Vallila

sen sisäpihoilta
sen saunojen takaa
outoa laulua
peltisen romukitaran rämpytystä
luurankotanssin kolinaa

sulje silmäsi
älä koskaan nukahda