Runo eräästä suojeluspaholaisesta

etäisyyksiä, läheisyyksiä
taivas harmaa ja alhaalla
kun makaan hangessa
ja katselen tähtien poissaoloa
näetkö sinä ne tähdet?

minusta täällä jossain piti olla
uneksimattomia unelmia
selkeitä öitä ja sameita päiviä
variksen raakkumista ikkunan takana
ystävän kaipuuta

muutakin kuin ravintolavaunuja
niiden ikkunoissa hylättyjä seisakkeita
sinistä valoa harmaata hämärää
odotus on suloista
jos tietää mitä odottaa.

Runo Vaasankadulle jäätyneistä aaverakastajattarista

Tämä ei ole sama katu
hullut seireenit lyövät pakkastikareita ihon läpi
vielä elokuussa ne rakastivat minua
vahingossa tai tahallaan

Jäälohkareita murskataan taivaanvasaralla
aaverakastajattariani kuolee kylmyyteen
niitä makaa kadunvarsilla sinivalkeina pinoina
lumikide-enkeleinä, tapettuina runoina
kesästä on kauan

sen viimeiset muistot värjöttelevät Kultapalmun markiisin alla
pummaavat lämmikkeekseen röökiä
jota minulla ei ole

Minä ohitan aaverakastajattaret
unohtuneiden unien naiset
minä sivuutan muistot
teen tilaa seuraaville

Minä kahlaan lumessa Piritorille
vasta siellä kohotan kasvoni
taivas sataa kaiken valkeutensa
sen poltteessa on hyvä olla
sen valossa on hyvä olla.