Runo loskasta ja liian matalasta taivaasta

kalpeassa aamuvalossa
liian matalassa maailmassa
varis helmisilmä seisoo yksin Piritorilla
ankeat jumalat kaatavat jääsohjoa niskaan

on ajatus keväästä joka tarkoittaisi muutosta
on ajatus ydintalvesta joka pakastaisi kaiken
on joka yö unia äärimmäisistä tapahtumista
aamuisin loskassa jalat märkänä
pohjista halkeilevin kengin

varis, sinä elät niin lyhyitä hetkiä
että osaatko sinä nauttia jokaisesta

luen Isosta Karhujärvestä ja Isohaaran padosta
luen Kerguelenista ja kylmistä tiloista
yksin kuolleista erämaakauhun kangistamista
luen hautakeroista ja hysteerisistä lahkoista
Keminmaan vanhan kirkon mätänemättömästä ruumiista

ajattelen itseäni Piritorilla
variksen nokkimat tyhjät silmäkuopat
kalpean taivaan kalpeita jumalia päin