Runo Rovaniemen Pohjolankadusta talvella 1986 eli siitä, miten kaikki alkoi

ehkä makasin Pohjolankadulla
ja olin irti ruumiistani
nälkätalvena
kun näin ne sinivihreät verhot taivaalla
ja kääriydyin jäähän
ja annoin sen pistellä kaikkialla
ja vasta kun polte muistutti kipua
tahdoin ne verhot avata

siristä silmiäsi
jos olet seitsenvuotias
katso auringottomaan aurinkoon
ja vajoa

katso katulamppuja
takana ei ole mitään

vedä ne verhot auki

Runo vuoden 2016 ensilumesta

taivas hakkaa vihtoo
enkeleitä kasvoja vasten
kauneus täyttää katutöiden arvet
olen aina vaarassa liukastua
niin tänäkin yönä
enkä osaa kulkea varovasti
en tänäkään yönä

ei lumi ole osa minua
minä olen siihen hukkuva
sinertävä olento
Karsikkotien talon takapihalla

tähtien alla
halusin nähdä ne paremmin

kahlaan lyhyitä matkoja
bussipysäkiltä kotiin
jätän ainutkertaiset jäljet
niin voi aamulla luulla
ei todisteita

Runo vanhasta vartijanmökistä pääjunaradan varrella

nimenomaan huhtikuussa kaikki on kirkkainta
ja nimenomaan huhtikuussa voin ajatella
sinua kompastelemassa alas pälvikaljuista rinnettä
tänne vanhalle vartijanmökille
pääjunaradan varressa
vaikka olet jo täällä

nimenomaan huhtikuussa rikotussa ikkunassa
roikkuu keltainen sympaattinen tekokukka
enkä olisi huomannut sitä ilman sinua
täällä vanhassa vartijanmökissä
pääjunaradan varressa
olet jo täällä

Nimenomaan huhtikuussa tuulee
ja tuuli järjestää isoja arpajaisiaan
ja kevät vastaa katseella katseeseen
täällä vanhassa vartijanmökissä
pääjunaradan varressa
olet jo täällä

Runo valosta

valo ilmaantuu ensin uniini
enkä näe unia muuten kuin keväisin
enkä silloinkaan aina näe hyviä unia
mutta nyt valo ilmaantuu uniinikin

valo häikäisee tänään myös herätessäni
enkä herää yleensä näin aikaisin
ja jos herään niin teen sen pakon edessä
mutta tänään herään koska tahdon niin

valo hohtaa tänään illallakin
kaduilla joilla kuljen silmät kiinni
on kultakiteitä asfalttipölyssä
kuvia jotka vien uniinikin

Runo maaliskuun auringosta

neljä vuotta sitten tänään
liukastelin Käpylän kirkon ohi vastavaloon
makasin jäisellä tiellä selälläni
sinitaivas tuijotti silmiin
varpuset sirkuttivat kokeellista säveltaidetta

kuljen siitä keväisin niin usein kuin voin
siinä kirkossa on eleetöntä valkoista tyyliä
jolle lintujen hysteria saa vähän nauramaan
nämä pienimmät jotka elävät
kun jumalan temppeli vain on

tänään en liukastellut
tiet ovat jo paljaita
enimmäkseen suoria
kevyitä kulkea

kaukana edellä joku
jota koetan tavoittaa
lähestynkö
vaikea sanoa

Runo maauimalan aidasta

maauimala talviyönä
jäätyneet uimahyppytornit aidan takana
valkoinen kappale kauneutta

en auttanut sinua sen aidan yli
halusin pitää sinut täällä
omassa taikamaailmassa

tuosta lähtee Kymintie
ja tuostakin lähtee Kymintie
ja tämä on kaikki kauneudesta
ja täällä ruostutaan rauhaisaan iltaan

mutta lupaan että saat kesällä kiivetä
maauimalan aidan yli

Runo tanssista viidennessätoista kerroksessa

vasemmalla pimeää
oikealla mustaa
vasemmalla punaisia valoja
viimeisiä sudenansoja
oikealla Näsijärven mustia aaltoja
kuoleman, hukkumisen paikkoja

vasemmalla lauluja itsetuhosta
puhelimesta soitettuja sävelmiä
keltaisesta huivista
oikealla ajatus siitä että
jos kurottaa vielä hieman
voi tajuta

viisitoista kerrosta hissillä alas
ei ole mitään tajuttavaa

on tanssi kanssasi
ja autio maa

Runo maailmasta, jota ei pitänyt olla

tämä on hukuttautumista auringonnousun punaan
sohjoisissa lammikoissa välkehtivää valoa
kauneutta tehdaskaupungin bussiaseman nöyrissä ulkoseinissä

kuljen jalat märkinä Koskikeskuksen ohi
nauran sen jälkimodernille viattomuudelle

miten se antautuu ympäristölleen
teollisuusherrojen muhkeille viiksille

nojaan sillankaiteen yli
näen jääkylmässä koskessa tulevia liekkejä
jotain koko maailman karrelle polttavaa
loputonta tulta
jossa uida

olen näillä kaduilla
ja olen tässä sohjossa
Eeva-Liisa Mannerin aukiolla
Kalle Päätalon muistomerkin päällä

ja korkealla ja kaukana
jossain aivan muualla

maailmassa
jota ei enää pitänyt olla

Runo silloista Tammerkosken yli

paikkoihin voi rakastua kuin ihmisiin
arvaamatta vaikka ne tuntisi vuosien ajalta
Tammerkosken musta vesi
kätkee salaisuuksia

valo ja pimeä
punatiilisten tehdasrakennusten varjot

Kalle Päätalon muistomerkin päällä
ohut kerros lunta
alla jäätä
älä liukastu siihen

sinä haluat ryömiä porttien alta paikkoihin
joihin ei portteja avaamalla pääse
niin minäkin

ja seistä siinä mustan veden äärellä
ja katsoa siihen
kun on löytänyt sillat sen yli

Runo kotimatkasta

bussi tulee kello 23.27
lasinsirpaleita jaloissa
taivaalta pudonneita tähtiä
tai joku teini rikkonut pullon

katulamppu langettaa vinon valon
hyvinvoivien ihmisten uneen



on lyhyen kesän lämpimin yö
tai sietämätön arktinen viima
olen yksin ajatusteni kanssa
tai hyvässä seurassa

kerran tässä oli joku melkein nuori mies
örisi ja mutisi ja horjui ja kaatui
halusi päästä täältä pois.