Runo Harjun portaiden huipulta

Pikkulintujen kaadereita yläkaupungin yllä
usvainen aamu usvaista puhetta
satelliitin lailla taivaalla ajatuksia
outoja kysymyksiä meteoriitteja ilmassa
pelko siitä että rakastaa

Vakkarin yläkerrassa kusenmakuista kaljaa
putkia katonrajassa illalla odotettavissa
taidespedejen festivaalitunnelmaa
sellon kokeellista soundcheckia ilmassa
pelko siitä että rakastaa

Kiilankatseinen portaiden huipulla
jäinen talvi liian monta askelmaa
näky voi elää vaikkei näkyä olisikaan
outoja alaviitteitä heräämisiä vierestä
tieto siitä että rakastaa

Runo vastatuuleen huutavista mustarastaista

Sielu, makaa loskassa ikkunani alla
sielu, makaa ja odota että kevät paljastaa itsensä
sielu, makaa syvimmässä hangessa
sielu, anna jäisten timanttien raadella selkäsi
anna niiden tappaa kaikki patetia pääsuonista
juhli niiden kuolemaa
sielu, juhli niiden kuolemaa

Sielu, makaa loskassa ikkunani alla
sielu, makaa ja hyväksy se että katson sinua
sielu, makaa syvimmässä hangessa
sielu, anna syvän purppuran hyväillä selkääsi
anna sen tappaa kaikki kuolema pääsuonista
juhli sen kuolemaa
sielu, ole hetken verran käsieni alla
ja kun suljet oven niin sielu
juhli näiden runojen kuolemaa.

Runo juoksuhiekasta, virtapaikoista ja vaarallisista kliseistä

Runo, olen tarkkaillut sinua
olen arvaillut ajatuksesi suuntaa
olen seissyt risteyksissä ja katsellut sinua
länteen vai itään, laskuun vai nousuun
olen nyhtänyt sydämestä murusia
totta vai valhetta, totta vai valhetta
runo, olen miettinyt sinua
olen arvaillut ajatuksesi suuntaa

Olen toivonut joskus että kiertäisit kehää
ja että palaisit taas siihen yöhön
että katsoisit ikkunasta samassa asennossa
samoja savukkeita samassa askissa
vihreitä jostain ulkomailta
totta vai valhetta, totta vai valhetta
runo, olen vihannut sinua
olen vihannut ajatuksesi suuntaa

Mutta runo, olen tarkkaillut sinua
olen nähnyt sinut vaikka et tiennytkään
vertauskuvia vailla ja riisuttuna
luettuna sanasta selkeään sanaan
liskojen unessa jota ei voi muistaa
totta vai valhetta, totta vai valhetta
runo, olen miettinyt sinua
olen miettinyt ajatuksesi suuntaa.

Runo sinisestä vedestä mustan ja punaisen välissä

Vuodesohvan alla on kadonneita runoja
pölyisiä rakkaudesta kertovia tekstiviestejä
viisitoista säettä yön huumaa
ja pari auringonpolttamaa ruumista
vuodesohvan alla on draamaa ja puolitotuuksia
vuodesohvan alla on vaikea nukkua

Vuodesohvan alla on halpoja muovikoruja
lautturiyhtiöiden tarjousmatkalippuja
vuodesohvan alla on varisten siirtokunta
niillä moneen ehtiviä ajatuksia maailmasta
tappavan kauniita yksittäisiä havaintoja

Aamu toisensa jälkeen herään vuodesohvalta
juon Lapsang Souchongia
katson Kinaporin kummituslinnan kattoja
jotain tästä asetelmasta puuttuu
sielu ja liekki ja aski tulitikkuja
kyky herätä vuodesohvan alta.

Runo mustasta valosta, kalpeasta aamusta ja korttipakasta vuodesohvan takana pölyssä

kerro peilikuva aamukävelystä kirkkaana kesämaanantaina
peilikuva kerro siitä kuinka aurinko tekee Hämeentien pölystä
kutoslinjan kohdalla yhdentoista maissa aamulla
säkenöiviä pieniä timantteja
peilikuva anna niiden kirkkauden kappaleiden nousta
minun nähdä ne ilmassa korkeammalla kuin maailma

Mutta peilikuva älä unohda
kerro mustasta valostakin ja kaaoksesta
anna minun kertoa viime yöstä peilikuva
sinä et tiedä siitä mitään etkä sinä ollut täällä
voin kertoa peilikuva
voin kertoa
kun minä peitin sinut verhokankaalla
silloin juhlat vasta alkoivat

ja nyt etsin pölyn keskeltä timantteja
ja käyn nurkatkin läpi ja kaipaan sitä kirkkautta
peilikuva
sinun pinnallasi on tomua

Runo kohtaamisista varjoissa ja Kallion liukkaista kaduista

Olin vastatuulessa Vaasankadulla kun tajusin
että tänä keväänä ajattelen sinua
viima vei punaisia kaljatölkkejä
kadun reunalta maailman reunalle
jossain poliisikonstaapeli huusi
voimatonta raivoa eriarvoisuutta kohtaan

oli mustaa jäätä ja kirkasta jäätä
ja kovin vaikea pysyä tasapainossa

Olin Vaasankadulla yksin
tunsin epätietoisuutta ja outoa varmuutta
viima vei vakaita aikomuksiani
kadun reunalta kohtuuden reunalle

katsoin varjoihin
ja katsoin baarien valomainosten taakse
katsoin kadunpintaa ja kylmää harmaata
taivasta Vaasankadun viimojen yllä
en nähnyt vastauksia

oli mustaa jäätä ja kirkasta jäätä
katolla lumenpudottajan siluetti
koleaa Kalliota vasten
viima vei vakaita aikomuksiani
katon reunalta kevään reunalle
olin vastatuulessa Vaasankadulla
ajattelin sinua.

Runo Pariisin Keväästä, Harjukadun keväästä, mitä näitä nyt on

Kevät olet niin kuin kaikki rakastettuni
ryömin sänkyni alta viiltävään valoon
kylvin kirkkaan kristallisissa
puhtaan odotuksen partaterissä
näin houreunia purppuravarjoja
Kinaporin kummituslinnan katolla
viulunsoittajia harpunsoittajia
bluesia laulavia jääpuikkoja
sulavien lumisten linnojen ruumiita
nuolia tähdättyinä tähän taloon

Kevät näin ikkunastani kaiken
valo sammui ja palasin sänkyni alle
kylvin pölyssä ja pimeässä
kuolleiden suhteiden elävissä muistoissa
odotin aamua odotin päivää
ja ajattelin että mikä kerran näytetään
on pian tässä ja todellisuuttakin
olen sängyn alla ja hoen näitä sanoja
kevät olet tulossa tänäkin vuonna
kevät olet viiltävää valoa.