Runo Eckerö Linen m/s Finlandiasta

tätä ei voi unohtaa eikä muistaa
asuntolassa Viljandissa varpunen hakkaa raivopäissään ikkunaa
lahjaksi saamani liskonmuotoinen pullonavaaja
katoaa kuin Estonia

vierasta rantaa, kotoista rantaa
sinertävää viivaa
unta vai unenkaltaista totta

kymmenen vesiruumista nousee pintaan
reisisadam, terminaal A

Runo pimeyden voittamisesta

tästä on helppo valehdella:
oli vielä olevinaan oikea talvi
nukkuvia puutaloja lumisateessa
kaksi roolihahmoa hiljaisten tähtien alla

leikin nimi on paratiisin lapset
leikin nimi on satujen taikayö

toinen nostaa kaulukset pystyyn
toisen hiuksia kirjoo valkoinen ommel
kumpikaan ei sano mitään
tietenkään

tämä kuva täytyy polttaa
tai pudottaa kuudennesta kerroksesta
mustalle jäälle

on nukuttava ilman unilääkkeitä
tai pakottauduttava liikkeelle mustaan pimeään
syvemmälle syvemmälle vaikka kukaan ei pelastaisi
eikä lunta saataisi tänne enää koskaan

todellisessa Kumpulassa sudenhetkellä
puutalojen ovet, ikuisesti lukossa
huutavat tunkeilijaa katoamaan

ja hän tajuaa olevansa tässä
mustan keskellä ja osa mustaa
kauempana kuolemasta kuin koskaan