Runo viime kevättalvesta

Tästä se alkoi:
maauimalan allas lumen peitossa
sen takana Neuvostoliiton aikaisten kerrostalojen
repaleista harmaata seinää
variksia, valjua valoa ikkunan läpi aamuhumalassa
taustaan sulautuva talonmies reitillään
repaleisten harmaiden talojen seinustoilla
tästä se alkoi
maauimalan allas
aamuhumala

kieriä likaisessa lumessa
suomalaisten rakentaman saunan jälkeen
maauimalan allas
Neuvostoliiton aikaisen kerrostalon takapihalla
tästä se alkoi
kieriä likaisessa lumessa

seistä sukat märkänä bussipysäkillä
routaan unohdetun tolpan juurella
paikassa johon ei tule bussia

tästä se alkoi
maauimala vaikenee kaikesta
mitä täällä voi tapahtua kesällä

mitä täällä voi tapahtua
paikassa johon ei tule bussia

äkkiä on niin hiljaista että
pakko huutaa
varikset lentoon

äkkiä maauimala on tuskallinen katsoa

tästä se alkoi
jostain sen oli alettava
itseään kiroava maisema
ei variksia
aamuhumala
maauimala
tästä se alkoi
tämä tarina

Runo kahdesta Pohjolankadusta

Muistan miten katuvalot hohtivat lapsena tammikuussa
aamulla kahdeksalta Keskustan ala-asteen mordorinporttien luona
katuvalot kylmää keltaista ja lumi kylmää sinistä
kun siristi silmiään, valokiila venyi
ja venyi ja venyi
ja syleili muodotonta mustaa taivasta
Pohjolankadulla
Keskustan ala-asteen mordorinporttien luona

ikuinen tammikuu, ikuinen Pohjolankatu
siihen aikaan Rovaniemellä oli aina neljäkymmentä astetta pakkasta
se oli ensimmäinen talvi tai toinen
äitini on siitä asti vihannut sitä kaupunkia

revontulia minä en nähnyt koskaan
en erottanut niitä katuvaloista

taivas täynnä irvisteleviä naamoja
samoja kuin koulunpihalla


ensimmäinen muistoni on muuttomatkalta Rovaniemelle
ensimmäinen ikävä muistoni Vestisten luota Sahanperältä
kun jouduin perhepäivähoitoon
ei ole muuta kuin Rovaniemi
mutta niin voi ajatella vain sohjossa kahlatessaan
täällä thaihieromoiden, thairuokapaikkojen äärellä

tiedän nykyään että Käpylässäkin on Pohjolankatu
eilen vedin siellä lipat
jäinen maa kuuluu minullekin

kaadan viiniä ja laitan vielä yhden sähkövalon päälle
tämä on pakomatka
elämähän on
Pohjolankadulta Pohjolankadulle
Keskustan ala-asteen mordorinporteilta
niin kauas kuin päärataa riittää

Runo Puu-Käpylästä talvella

seisoin Metsolantiellä
haistoin savun
tajusin että jossain tämän saatanan idyllin sokkeloissa joku onneton lämmittää saunaa
minun jalkani olivat sohjossa
pimeä oli matkalla lähiöistä tänne
minä palelin ja ajattelin että voi vittu miten haluaisinkaan saunaan

minä kahlasin sohjossa ja loskassa
erikoista miten idylli voi peittyä todellisuuden alle
näihin saunoihin minulla ei ole pääsyä
enkä nähnyt hämärtyvässä Käpylässä ketään
vain joitakin epämääräisesti häilähteleviä varjoja
puutalojen kuisteilla ja pensasaitojen takana piilossa
luulin että ne olivat luomuäitien aaveita
unohtuneina viettämään kyläjuhlia

En minä näe niistä ikkunoista omaakaan peilikuvaani
ei minuakaan ole Metsolantiellä olemassa
keksin koko sen maiseman
ja siksi täällä ei olekaan ketään

eikä ole mitään puusaunaa
on vain savuavia unelmien raunioita.

Runo Kemijoen ja Ounasjoen risteyksestä, Arktisen rannasta nähtynä

sinä sanot:
"jos kauneus voi olla musertavaa"
tämän oranssin alla
tämän sinisen äärellä
miten se voisi olla muutakaan

taivas korkeammalla
kuin yksikään lintu yltää

tämä on runokuva
jonka kirjoitan todeksi
mutta jos istun kesällä Arktisen rantaan
olen kevyempi kuin muualla koskaan

kaikella aidolla kauneudella
on valta tappaa