Runo runojen esittämisestä yleisön edessä

Nyt voi varmaan jo sanoa
ettei minusta koskaan tullut lavarunoilijaa
mikä nyt ei tarkoita
ettenkö jatkossakin saattaisi esittää runojani
olkoon se kuitenkin satunnaista
ja aina parempi, mikäli spontaania

Jonkin verran olen sitä vuosien mittaan tehnyt
itselleni tyypillisesti lähinnä pyydettäessä
ensimmäinen pyytäjä taisi olla Korvelan Marko
se järjesti Laitakaupungin lauluja -nimisen tapahtuman
tai niitä oli kaksikin
Kallio kukkii -sateenvarjon alla kumpikin
toisessa luin jotain proosaa
yleisöähän noissa oli kymmenen, kaksikymmentä
matala kynnys aloittaa

Yksi Reetta oli mukana järjestämässä sellaista tarinaklubia
ja pyysi minua sinne
en osaa kertoa tarinoita suullisesti
joten sanoin lukevani runoja
tämäkin liittyi jotenkin Kallio kukkii -festivaaliin
jossain pienessä teatterissa Linjoilla se oli

Se oli sikäli erikoinen tilanne
että siellä oli useita lapsiperheitä
aivan pieniäkin lapsia
ja noissa runoissani tuppaa olemaan kirosanoja
ja muka arveluttavan elämän kuvauksia
mutta en minä voinut niitä siinä hetkessä editoidakaan
eikä siitä kukaan valittanut

Päinvastoin muutamaa päivää myöhemmin
minut pysäytti kaikista paikoista Puotilan metroasemalla
nuori lastenvaunuja työntävä nainen
hän oli ollut yleisössä
ja halusi nyt kehua runojani
se on ehkä edelleen lämmittävintä palautetta niistä
koska oli niin satunnaista

Dxxxan kautta tuli kai kutsu esiintymään Poetry Connectionin iltaan
tämä oli Vastarannankiiskessä
saattoi olla ennen edellä mainitsemaani tapausta
se oli jo vähän kuumottavaa
siellä oli hyviä muita esiintyjiä
yleisössä paljon lavarunouden ystäviä
rohkaisuryypystä huolimatta olin aika adrenaliineissa
veikkaan, että se palveli esitystä
tuli sellainen takakireä, vihainen soundi
ja sellaisiahan ne ovat ne runotkin
mutta en minä sitten kuitenkaan jaksanut
alkaa tyrkyttää itseäni poetry slameihin
tai kärkkyä open mic -slotteja
kuulostaa vaativalta elämältä
jolle on omistauduttava

Hauskin lavarunoprojekti oli ilman muuta Tollundin Pelimannit
kesällä 2016 esiinnyimme Kaustisen kansanmusajuhlilla
ja syksyllä heitettiin baarikeikka Siltasessa
ohjelmistossa oli folkmusiikkia ja säestettyjä runoja
mielestäni kokonaisuuden rytmi toimi varsin hyvin
ja etenkin Siltasessa oli mahtavaa
kun Tolosen Arttu improvisoi runojeni taustalle
dronea ja kaikua muuta äänimaisemaa
sitä aivan näki sanojen lähtevän lentoon
ja muuttuvan alkuperäistä olomuotoaan
kevyemmiksi ja painavammiksi
samaan aikaan

Kaustisen keikat olivat käppäkeikkoja
muusikot toki loistavia
mutta ilman äänentoistoa huutaminen
ei ole runouden ominta ilmenemisaluetta
paitsi sillä kaatosadekeikalla
puoliksi pystytetyn kaljateltan alla
kun yleisössä oli kaksi ihmistä
sanoisin että kaksi ihmistä ja koira
muttei tainnut olla koiraa
no, silloin se toimi

ja joka tapauksessa Kaustiset olivat yhtä juhlaa
pun intended
tärkeintä oli kokea se kaikki
ja kokea vielä paluumatkakin
Väärän Rahan keikan
ja Väärän Rahan bäkkärijatkojen
ja niitä seuranneen
Kaustisen hautausmaalle suuntautuneen
humalaisen valokuvausretken jälkeen

Onnibussissa
tunnin yöunilla
seitsemän tuntia
Onnibussissa

Nekö sitten olivat laulujen lunnaat
no, jotain lie vielä maksamattakin

Oikeastaan voisin päättää
että ilman säestystä en enää runojani lue
paitsi Jumalhämärän kotibileissä kännissä
mutta Tollundin Pelimannien kanssa
pitäisi kyllä tehdä vielä jotain

Runo siitä, miten toukokuussa aamuyöllä kävelen Vanhankaupunginlahdelta takaisin kotiin

minun ja kirjailija Antilan tiet
erkanevat Viikin peltojen laidalla
on ehkä toukokuun loppupuoli
aamuyö on vielä hämyinen
ei enää pimeä
kävelen ensin loivaan alamäkeen
ohitan pyörien säilytyspaikan
sen jälkeen ulkoilureitti tasaantuu
arboretumin esimerkkimetsät väistyvät
lahdenrannan lehtokasvuston tieltä
ylitän pienen puron
 jonka vartta pääsisi soiseen maastoon
ja pienelle saarelle jossain kaislikon keskellä
Samuli on kai ollut siellä useinkin
mutta minulla ei ole kumisaappaita

tulen kaislikkoon
tähän aikaan vuodesta se on jo melko korkea
muttei täydessä korkeudessaan
luultavasti on viileää
luultavasti on usvaa
kosteus ikään kuin kastelee ihon ja vaatteet
ilman että sataisi oikeastaan lainkaan

lahdelta, kaislikosta, pelloilta
kuuluu koko ajan lintujen ääniä
kaikenlaisten lintujen ja ehkä muidenkin eläinten
kaikesta kaislikon rapinasta on vaikea sanoa
joskus tuntuu kuin lähietäisyydellä
olisi jatkuvasti laumoittain tarkkailijoita
ja niinhän asia todella onkin
minua tarkkaillaan

kaislikon jälkeen uusi silta ja puron ylitys
tämän nimi on kai Viikinoja
tässä on havumetsää
ja vielä tähänkin aikaan vuodesta varsin hämärää
useimpina vuodenaikoina aivan pimeää
pian ulkoilureitti risteää valaistuun väylään
siinä kohtaa näkee puisen opastepylvään tienviittoineen
pimeässä se näyttää moniraajaiselta ihmiseltä
pahaenteiseltä

katulamppujen vaimeakin valo tuntuu sokaisevalta
ja pikkulintujen laulu huumaavalta
täällä Viikinojan varressa ovat niiden varsinaiset pääpaikat
miksiköhän puhutaan lintujen laulusta
kun se oikeastaan kuulostaa kokeelliselta konemusiikilta
tsirputus, naksutus ja erilaiset abstraktit vihellykset
ovat soundielementtejä, eivät melodioita
ja mielenkiintoiselta on minusta tuntunut sekin
miten saman pesimäalueen eri linnut
noudattavat vuorottelevaa rytmiä
kun yksi saa asiansa sanottua
ääntelee toinen erilajinen
ja sitten kolmas, neljäs, montako niitä onkaan
kunnes kierros alkaa alusta

Viikinojan vartta menen pitkän pätkän
ja alkaa se kello neljältä jo tuntua jaloissakin
mutta lintujen teknokonsertti auttaa jaksamaan
ihmisiä täällä voisi teoriassa jo liikkuakin
mutta ei liiku
yksin psykedeelisen metelin keskellä
osana tätä kaikkea
se saa pohtimaan omaa rooliaan

teollisuusalueen autokorjaamoja, sähköliikkeitä
hämäräperäisiä aaltopeltihalleja
on vain kivenheiton päässä
mutta tässä valaistuksessa niitä ei näe
vasta kun tulen Viikinrannan uuden asuinalueen liepeille
putkahdan mielessäni sivistyksen pariin
ja lintukotokin jää jo taakse
kuljen parkkipaikan sivuitse
jatkan Vanhankaupunginlahden suvannolle
mistä lähtee reitti Lammassaareen
ja silta Arabian puolelle
ennen siltaa on tilaisuus ihailla yhtä suosikkinäkyäni
suvantoa hiljaisena yönä
mikään ei liiku
Vantaanjoki, kahlittu koski, ei ääntele
yölläkin on usein onkimiehiä
mutta ne vasta hiljaa ovatkin

vastarannalla Metropolian rakennukset
yhdessä niistä isot ikkunat aivan lahden rannalla
olen kerran ollut siellä bileissä
heittämässä dj-setin
voisi sanoa että se oli paras setting setille ikinä

vanha teollisuusmaisema kohtaa saumattomasti
taitavien ihmiskäsien muokkaaman luonnon
se on minua miellyttävää estetiikkaa
siinä kuin varsinainen luontokin

Metropolian viereisen puiston läpi Hämeentielle
sen voi ylittää mistä tahansa kohtaa
autoja ei ole
suojatie on silti kätevin ratkaisu
siitä voi jatkaa suoraan
Annalan yrttitarhojen sivuitse vievälle ulkoilureitille

vasemmalla uuraiden kasvattajien hyödyllistä maanviljelystä
tähän aikaan vuodesta kaikki toki korkeintaan orallaan
oikealla siltoja ojan yli
reittejä kohti Helsingin perustamisen muistokiviä

Annalan kotieläintilan hevosaitausten ohi
yöllä hevoset toki nukkuvat jossain
tallissaan, missä se edes onkaan
matalan mäen yli moottoritien tuntumaan
illuusiota rikkomaan
vaikka hatara se oli alun alkaenkin
täällä autojen äänen kuulee aina jos kuuntelee
yöllä neljältäkin

Koskelan varikoiden kohdalla liikennevaloista yli
punaisellakin se on mahdollista
sillä ei niitä autoja tähän aikaan jatkuvasti tästä mene
eikä vielä tarvitse pelätä jäävänsä
varikolta tulevien ensimmäisten aamuratikoidenkaan alle

väsymys kiirehtää askeleita Limingantiellä
tähän aikaan vuodesta sen alku- tai loppupäässä
ei vielä myydä Kumpulan omaa hunajaa
vai myydäänkö vanhoja varastoja?
totta puhuen en muista

muutaman talon kuluttua on se kohta
johon on usein parkkeerattuna
Trumpin puskuritarralla varustettu auto
anomalia Kumpulassa
herättää kysymyksiä liittyen auton omistajaan
vastauksia niihin ei kai helpolla saa

Nyt näkyy jo kotikulma
ja luultavasti kusettaakin
joten loppu puolijuoksua

jos seuraavana päivänä ei ole herätystä
voi laittaa vielä saunankin päälle
ja sieltä tullessaan katsoa
miten aurinko
joka ei vielä näin aikaisin paista suoraan ikkunasta
vaan näkyy varovaisena kajastuksena
näkyvän maailman rajaseuduilla
julistaa uuden päivän alkaneeksi
vaikkei vanhakaan vielä päättynyt.