Runo ajattelematta jääneistä ajatuksista

Katsoin peiliin ja tajusin
että silmäni ovat lasia
näin heijastuksen heijastuksen
monta kerrosta postmodernia ahdistusta
teki mieli vetää turpaan sitä mulkkua

Kolme vuotta sitten Ruttopuistossa lupasin
että en enää koskaan hyväile näitä paholaisia

Siitä asti olen elänyt
betonikellareissa
ja väestönsuojissa
ja yleisemmällä tasolla
paikoissa joissa on rakoja
kivien välissä
on rakoja

Vittujen kevät se ei voi olla sama asia
että lukee tunteista kirjoista

Minä kirjoitan sen minkä tarvitsen
ja vaikka väkisin manaan
itseni elämään

Runo lumihangesta johon ajatukset voivat hukkua

Kerro minulle mitä tunsit kun makasit selälläsi joutomaalla
ja pyydystit niitä lumihiutaleita kielelle
viattomuutta voi olla vain kahdenlaista
aitoa ja tekaistua

Kun elämää romantisoidaan
ja säätiloista tehdään itseään suurempia asioita
niin sopii muistaa että todellista kylmyyttä
ei koskaan ole muualla kuin sydämissä

Sitäkin on nähty ja sitäkin on koettu.
On seisottu bussipysäkillä ja turhauduttu
vielä jostain paljon yhdentekevämmästä
kuin tämä tässä nyt.
Bussi ei tullut.
Nekin kyyneleet kuivuivat
ja tämäkin talvi loppuu.

Tulee uusi kesä
uudet jumalat
ja uudet ongelmat.
Niille.

Runo nylkemättä jääneistä päänahoista

Syvään lumeenkin voi kadota
ja matkalla bussipysäkille
moni hukkunut huutaa sitä apua
jota et anna
se tulee viiden minuutin kuluttua

Se tulee
viiden minuutin kuluttua
ja kun se tulee
sinä pääset pakoon

Sinä pääset
pakoon harsonomaisia lupauksia
pakoon kolmea viisasta silmää
pakoon jälleen uutta mahdollisuutta

Sinä pääset pakoon.

Runo Antti Tuurin kirjoittamatta jääneen romaanin jälkimainingeista

Katsoin itseäni ulkoapäin kun horjahdin vaunueteisessä
jokin oli kuollut ja jokin enemmän kuin koskaan
valmiina elämään

Siihen voisi istua lepäämään
mutta kerro, kerro minulle
miten voisin koskaan saavuttaa samaa otetta
kuin silloin kun jallupullo avataan
ja pellot, jokaisesta ikkunasta pellot,
huutavat sänkisyyttään

On mentävä
On palattava
On leikittävä se draama
loppuun asti

Runo Aleksis Kiven ja Mikkelin välimaastosta

Viihdyt parhaiten huoneissa
joissa on nurkkia ja kulmia
ja aikaa piiloutua
viihdyt parhaiten tutuissa maisemissa
sen oven sisäpuolella
ilman toivoa

Olet linnoitus ja saari
viihdyt kirjojen kliseissä
sinä hyppäät junaan
ja odotat pettymystä
viihdyt sen turvallisessa huomassa

Mutta ei, et sinä viihdy
sinä vain luulet niin
ja jokaisen aamun koittaessa
on yritettävä uskoa valheisiin
muuttaa ne totuuksiksi
mutta siltikin, aina
uskottava valheisiin

Junat kulkevat paikkoihin joita et tunne
ihmiset sanovat asioita joita et arvaa
ei, sinä et tunne tätä maailmaa.

Marraskuun neljäs vapaudenkaipuinen runo

En minä herää siksi että kärsisin
ja jos kärsin, niin en kirjoita sitä kirjoihin
En minä kävele kadulla sinun ohitsesi
Minä kävelen, ja sinä olet siellä mihin haluan

En minä nukahda silloin kun ajattelen sinua
ja jos ajattelen, en näe unia
En minä luule että sinä olet yksi ihminen
Sinä olet, ja olet sitä mitä minä haluan

Marraskuun kolmas runo

Ole hiljaa, olet kyyninen
Ole hiljaa, et ole tarpeeksi kyyninen
Älä sano, se satuttaa
Älä hymyile, se ahdistaa
Älä sano
Älä ole
Äsken vielä vihreä jalankulkija Roskapankin risteyksessä
paransi elämää ja tunnelmaa
Älä tule, älä pilaa
et ole olemassa

Älä ylitä rajaa
minä saan sanoa sinulle
sinä tuhosit minut
niin sinä sanot
sinä, liskoksikin limainen
pysy kaukana
pysy lähellä
ei minun tarvitse tietää
mitä tarkoitan

Minulla menee nyt hyvin
niin minullakin
Minulla menee nyt huonosti
niin minullakin
Sinun meikkisi ovat levinneet
ja minulla niitä ei ollutkaan
Minulla blaa blaa blaa
ja sinulla blaa blaa blaa

Ja kun kolmelta yöllä viha kadottaa liikevoimansa
sitten on vain rakkaus
ja monta miljoonaa irrallista sanaa avaruudessa
tuhottavana

Marraskuun toinen runo

Kirjoitan tätä yöllä
mutta tämä kertoo aamusta
vasta kun valo lankeaa tähän
olen vapaa ja voin poistua
silloin en ole kirjoittamassa

Onhan niin, että jokainen päivä
tulvii mahdollisuuksista yli
kunnes pimenee, ja ne kaikki valuvat hukkaan
katsot synkkänä ulos, yrität nähdä
missään ei vaan ole nähtävää

Suljet ovia, avaat ovia
teet sen miljoona kertaa
ja miljoona kertaa
ja unohdat, mihin suuntaan piti kulkea.

Marraskuun ensimmäinen runo

Minä en tiedä miksi pimeys pelottaa
ensimmäinen muistoni koskaan
elokuuta ja napapiirin sankareita
talossa Sahanperällä
Rovaniemen Lisbeth Salanderina
ja ne lehdet olivat liian kuolleita
ja se koira häkissä pihalla oli liian yksin
ja talon isosisko
ei siinä ollut ainesta pienen pojan elämän rakkaudeksi

siksi kai keltaiset lehdet
ahdistaa aina edelleen

Mutta kun ensimmäinen valkoinen teennäinen vaippa sataa
juuri sinä yönä, jonka sitä viettää nukkuen
silloin vapaus saa merkityksiä
joista ei tässä puhuta
joista ei
puhuta

Syksyn merkitys on siinä keväässä
johon kaikki hiutaleiden väliin jäävä tila vihjaa.