Runo ristiriidoista

Ajatuksia joita ei voi sanoa ääneen:
siipirikko lokki juoksee Castréninkadun yli
iltataivaalla pauhaa samantekevä äänivalli
iskelmälevyjen auringonlasku ei auta tänään
punaista ja mustaa, mustaa ja punaista
vie minut Linnunlaulun sillalle
missä voimajohdot raiteiden yllä
ovat tehokas muistutus siitä rumuudesta
johon itsetuho johtaa

Tälle tarinalle ei silti ole onnellista loppua
ja tarkoitinko nyt elämää?
jossain unessa katson sinua silmiin
voisinko nöyrästi pyytää että tuhoamme kaiken
mutta sitten herättyä kaikki on jotain
mitä unessa ei ollut olemassakaan

Jörn Donner kirjoitti muistelmissaan
että jokainen, jokainen
valehtelee toisinaan.

Runo kesästä/talvesta pateettisessa moodissa

Naakat pakenevat Puotilan matalan metroaseman katolle
kävelen suljetun pizzerian ohi
ne räyhäävät viistoon valoon

tämä on kesän viimeinen aamu
huomenna puoli seitsemältä tässä on pimeää

kun siihen mustuuteen sitten saa hukkua
niin voisiko se olla armollinen
en toivo kuin kunnollisia yöunia
tähtiä mustalla taivaalla
kerran keskiyöllä revontulia

ja jäätyneet luuni sekoittakaa
Reisisadamasta ostettuun pulloon
Russki Standard Platinumia

Runo siitä, millä on oikeasti merkitystä

en tiedä alkaako syksy huomenna
mutta jos se alkaa niin olen onnellinen
syksyllä voi juosta tuuleen katoavien lehtien perässä

katso minua silmiin
katso nyt heti minua silmiin
tee kaikkesi että myrsky laantuu
anna illuusio
minä otan kopin

rakkaus on sana enkä minä enää rakasta sinua
ja rakastinko koskaan
sinulla on minulle paljon enemmän annettavaa
kuin jokin sana

nyt tarkkana:
täällä on pölyä ilmassa
naurua ilmassa
ajatuksia ilmassa

pitää tarttua oikeaan

unohtaa kaikki
kaikki paitsi se mikä muistetaan

Runo siitä aamusta, jota ei koskaan tule

katson peiliin ja otan pateettisen ilmeen ja ajattelen
olen sellainen ihminen joka ei voi koskaan olla onnellinen
paitsi jos punainen taivas värjää Kinaporin kummituslinnan
paitsi jos tähdissä lukee että vasemmisto voittaa
paitsi jos sanat taipuvat käsissäni kuin voimistelijatytön vartalo
paitsi jos saan sen jota teoreettisella tasolla rakastan

One Day Like This
repeatilla kuudettatoista kertaa
mene nukkumaan mene nukkumaan
näe unta siitä aamusta jota ei koskaan tule

hän sanoi minulle kerran Kultapalmussa
että olisi voinut tulla

turpa kiinni runkkari
itketkö kurjaa elämänkohtaloasi
vaikka olet osa maailman menestyvää keskiluokkaa
vai sitäkö itket
että jasmiinitee loppui

peiliinkään ei voi enää katsoa
heti vittuillaan

Runo kesän loppumisesta, ja elämän, ja maailman

Minä ajattelen irvisteleviä kuolleita lumessa
vuoden 1867 nälkätalvea
kesäkuuta kun hanget peittivät kirkkotarhat
lähimmäisiä piti kahlata hautaamaan
minä istun terassilla ja juon kaljaa
ja ajattelen kylmää kuolemaa

minä ajattelen koirien kaluamia luita
lasten luurankoja
keltaista taivasta punaista kuuta
valkoista maata
loputonta
valkoista

minä ajattelen terassilla kurjuutta
kurjuuteen tuhoutuneita
raskaan väkivaltaisen käden tuhoamia
sinertäviä mustuneita ihmisiä
juon kaljaa
ajattelen ihmisen luita

minä katson Vaasankadulle
nostan katseeni kirjasta ja näen
tyhjiä kuoria, ihmisen kuvia
matkalla tyhjinä irvistäviin oviaukkojen luoliin
jokainen katsoo pimeää silmiin
talvi on jo kulman takana ja odottaa
en tilaa enää seuraavaa
en jaksa enää paeta.