Runo liekistä jonka kanssa on vain osattava elää

Kyllä se palaa loppuun
joskus Hakaniementorin kulmilla
kauppahallin antikvariaatin luona
saatan uskoa muuhun
mutta kyllä se palaa loppuun

Ei levottomuus iske vasta herätessä
se on unissa
ja unien välissä
lakanoiden hikitahroissa
ja aamun koitettua
ensimmäisessä teekupillisessa
en omista sytkäreitä
ja tuhkakupissa vain muiden ihmisten jämiä
mutta kyllä se palaa loppuun

Pitää kysyä asioista sitä ennen
pitää kyseenalaistaa asioita sitä ennen
pitää manifestinomaisesti rakastaa
pitää elää draamaa
rakastaa draamaa
katua sitä
syleillä katumustaan
kokea se kaikki
sillä se liekki
se kyllä palaa loppuun

Pitää romantisoida
pitää nauraa sille
pitää itkeä
pitää nauraa sille
pitää joka yö nukkua liian vähän
pitää lukea jokainen kirja liian tarkkaan
pitää liikkua väärien ihmisten kanssa
väärissä kadunkulmissa
väsyä väärien ylämäkien nousemisesta

Pitää hyväksyä asiat joita ei itse valinnut.
Pitää tiedostaa kliseiden hohto pimeissä huoneissa
ei saa sytyttää valoa niihin
ei saa pilata sitä tunnetilaa
se hohto kestää vain hetken
se kynttilä on niin kuin kynttilät aina
se kyllä palaa loppuun.

Runo nollapisteestä

Kinaporin kattojen yllä pilviä
raukeanharmaita, laiskoja
ne vihjailevat vain rivien välissä
kaiken lopusta, turhautumisesta
toistuvista kohtaloista
tarinoista vailla kunnollista draaman kaarta

mutta minä olen nähnyt maanantain vastaisina öinä
yksinäisten ihmisten yksinäiset roskat
Dallapé-puistossa jossa on nyt vain aaveita

Kerrotko minulle tässä vaiheessa
millainen ihminen olit
ja millaista elämää sinä halusit elää
kesäöinä Dallapé-puistossa?

Sen kirjan nimilehdellä ei ollut sinun nimeäsi.
Kaikki sinun kuvasi ovat kadonneet valokuva-albumeista.
Tämä on niitä iltoja
kun alkukesästä rakennetut maailmankuvat tuhotaan
ja tuijotetaan Kinaporin kattoja
niiden takaa pahaenteisenä nousevaa
uutta aikaa
uusien idealismien aikaa

Runo tropiikista

Aleksis Kiven kadulla
kaikki aivan tavanomaista
vain halkeamakohdissa eroavaisuuksia
vain varjopaikoissa valaistumisia
vain risteyksissä mahdollisuuksia
tehdä mahdottomia valintoja
sulauttaa yö ja päivä
hikoilla itsensä olemattomiin
muistaa että tämä tässä ei ole aina

nauraa tähdille kun ne nousevat
ja nauraa kuulle
nauraa itselleen, odotuksilleen
sitten toteuttaa ne
varjopaikoissa
halkeamakohdissa
lyhyen elämän vielä kestäessä

väreilevässä ilmassa
välimaastossa
kukaan ei tiedä mitä tästä tulee
eikä kenenkään tarvitsekaan

Aleksis Kiven kadulla on
tämän tropiikin kestäessä
vielä monta varjoa joihin piiloutua

Runo ukkossateesta jota ei tullut

Tämä on niitä rikkonaisten unien jälkeisiä päiviä
joihin herätään kuuden tunnin houreesta
porien, vasaroiden ja työkoneiden kirskeeseen
mustiin pilviin aamulla kello kahdeksan
pahoisiin enteisiin
parempiin enteisiin

odotukseen taivaat avaavasta myrskystä
odotuksiin jumalan kädestä joka muuttaa kaiken
virroista joiden mukana pieni minä
voi vain ajelehtia kohtaloonsa
ja pyörteen lähestyessä huutaa
että nautin joka hetkestä

Mutta kello on puoli seitsemän
ei ukkossadetta eikä deus ex machinaa
hiipivä epäilys että yö kohtaa maailman
samanlaisena, vain vuorokautta vanhempana

Hiipivä epäilys
että huomisaamunakin on porakoneita,
toisiaan vastaan sotivia elementtejä
aavistuksia mutta ei vastauksia
tragediaa, komediaa mutta ei epiikkaa

Seuraava runo pimeistä öistä ja suurista odotuksista

Nousin Harjun nuorisotalon portailta
ja lähdin harhailemaan
istuin mikkeliläisissä pusikoissa umpihumalassa
nolasin itseni moneen kertaan
sanoin: tämän kesän nimissä mitä tahansa
kiersin kaikkien kiertoteiden kautta
jossain on oltava johtotähti
tarkoitus tälle kesälle
öisin en ollut tarpeeksi läsnä
päivisin maailma näytti liian selkeältä

Nyt on kesän puoliväli
yöt taas pimeitä
mutta lämpimiä ja täynnä salaisuuksia
jos huomenna taivas aukeaa ja romahduttaa
Babylonin vedet tänne syntisten niskaan
lupaan kylpeä niissä

Olen palannut Harjun nuorisotalon portaille
kuukausi enää, sitten syksy
vielä on aikaa
aloittaa uudestaan

Runo kesästä 2011, suurpiirteisesti

Tänä kesänä olen rikkonut peilin
nauranut haavoille jalkapohjissa
kuunnellut epämuodikasta sävelkieltä
heittäytynyt selälleni uusien puistojen nurmeen
pelännyt ja voittanut pelon
enkä ole vihannut ketään

Olen istunut yötä ruumishuoneen portailla
ja ollut enemmän kuin koskaan elossa
Lenininpuistossa ajatellut kommunismia
vähemmän kuin koskaan

Jokaisella haaveiden hiekkatiellä
jokaisella unista tutulla joentörmällä
olen pystynyt heittämään ne kuperkeikat
jotka minulta ennen muka kiellettiin

Lokkien huutaessa aamuisin
herään oudoista unista hikisistä lakanoista
ja aurinko on säkenöivän kirkas
ja kaikki on niin hyvin
että se voi joskus olla vielä paremminkin.

Runo kesän puolivälin paikkeilta

Paniikin tunne
vitut se keväällä iske
se iskee nyt kun päivät, yhä helteiset
lyhenevät ja yöt pimenevät
ja jokaisen yön jokaiseen pimeämpään sekuntiin
mahtuu paljon enemmän salaisuuksia
eivätkä asiat ole enää niin selviä
eivätkä hymyt ole enää tulkittavissa
eikä baarista kotiin horjuessa
ole enää humalaisen varma askelistaan

Minä olen syntynyt elokuun loppupuolella
ja jokainen elokuun loppupuoli symboloi hukkaan heitettyä vuotta
ja jokainen heinäkuu ja elokuun alku
kuluu etsiessä ihmisiä ja asioita
joita ei tarvitse unohtaa
sitten kun kylmyys saapuu

Siellä jossain odottaa masentava pyörre
niljanteita, mustaa jäätä
kuolleita lehtiä
yksin vietettyjä öitä
yksin tyhjennettyjä pulloja
oksennusta jalkakäytävillä
lohdutonta sadetta päin naamaa


Sinne on taas pakko mennä
sitä ei kestä
ellei
ensin saa elää näitä viikkoja

Runo kansallisromantiikan jättömailta

Olen herännyt hikisistä lakanoista
outona valoilmiönä pyörinyt Kalliossa
istunut sinunkin porttikäytävääsi
että saisi hetken henkeä
juonut likaisen katuojan henkeä tölkistä
hampaita harjatessa hakannut päätä vessan peiliin
vittu minä en enää koskaan aio tavata sinua

Mutta sinä sanot että olet puistossa
ja tähtiin kirjoitettiin jo alkumeren aikaan
että sinne menen minäkin
nurmi on kosteaa ja välittömällä lähietäisyydellä
tuttujen kaksivuotias lapsi bilettää löysää balkanmusiikkia
parasta ikinä olisi olla kritiikkiä vailla
etkä sinä ole täällä

Kuljen läpi Lenininpuiston
kuljen läpi Töölön
Näen kansallismonumentteja, eksyneitä ihmisiä,
hätäänsä kirskuvia raitiovaunuja
kotiinpalaajien vankiloita
sairaalarakennuksia
kaikkialla etäisyyttä
kaikkialla muureja

Myöhemmin illalla taas Kalliossa
ja kaikki ympärillä on hyvin eikä mikään ole
Kesä on jo puolessa ja mitä enemmän koet,
sitä enemmän jää kokematta.
Olen pahoillani mutta minulle ei riitä mikään
ja haluan kaiken.

Runo Kruunuvuoren romahtavista huviloista ja kaikesta niiden mukana romahtaneesta

Täällä on alusvaatteita, homeisia nojatuoleja, muinaisen aikakauden teknologiaa
pölyä ja epämääräistä valoa, avattuja komeronovia, lahoja portaita toiseen maailmaan
hiljaisuutta, kysymyksiä, sanomalehtiä Neuvostoliiton ajalta
politbyroon jäsen ehkä erotettu eikä sitä muista enää kukaan
Into-kahvi tarjouksessa eikä sitä muista enää kukaan

Täällä on roskia, lehtiä, ihmisen ja luonnon jäämistöä
romahtaneita julkisivuja joilla ei ole enää väliä
lukittuja ovia ja avattuja ovia ja rikottuja ikkunoita
lukittuja elämiä ja avattuja elämiä ja rikottuja elämiä
eikä niitä muista enää kukaan
koiran hautakivi eikä sitä koiraa muista enää kukaan

Täällä on julman korkeita puita ja tappavan jyrkkiä kallioita
täällä on suuruutta aina vastarannalle asti ja siihen se päättyy
täällä on graffiteja, kaljapullonkorkkeja, tamponipaketteja
eikä niitä muista enää kukaan

Täällä olen minä ja täällä olet sinä ja kun istun bussissa 88 matkalla metroasemalle
en tiedä muistaako meitä enää kukaan.