Runo, joka voisi olla Aurora Almin kirjoittama, mutta on valitettavasti vain kömpelö jäljitelmä

te sotilaat joita ei koskaan ollut
marssikaa te varjoissa joita en näe
minä katson taivasta maailmani yllä
poutainen päivä vai myrskyinen sää

te sotilaat, marssikaa kauas täältä
enkä toivo nyt, minä käsken teitä
minä en ole paossa vainojen tulta
se ei polta meitä jo syttyneitä

ja sotilaat polkevat lippunsa kuraan
rivit hajoavat eksyneiltä
kaukana yllä kallion laella
musta kissa väijyy kielekkeellä

naukaisee kerran ja naukaisee toisen
ukkonen avaa railoja maailmaan
levitän käteni ja annan sateen tulla
olen myrskyinen sää

Runo vanhasta kesästä ja sen jälkeen tulevasta

nouse tuuli
auta pois tämä vanha kesä
pakota se mäenharjanteiden yli
sysi se vastavirtaan joenmutkien taakse
aja se selkäpuolelleni
ja anna voimaa olla katsomatta

puhalla minunkin kasvoilleni
kun seison Vartiovuorella
tai Taivaskalliolla
tai Arktisen rannassa
puhalla lujempaa kuin ennen
yritän silti seistä tässä

läpi synkän syksyn kaatumatta
yli ydintalven jäätymättä
kahlata loskassa kevääntuloon

en ehyempään huomiseen
mutta uuteen