Runo vuoden 2016 ensilumesta

taivas hakkaa vihtoo
enkeleitä kasvoja vasten
kauneus täyttää katutöiden arvet
olen aina vaarassa liukastua
niin tänäkin yönä
enkä osaa kulkea varovasti
en tänäkään yönä

ei lumi ole osa minua
minä olen siihen hukkuva
sinertävä olento
Karsikkotien talon takapihalla

tähtien alla
halusin nähdä ne paremmin

kahlaan lyhyitä matkoja
bussipysäkiltä kotiin
jätän ainutkertaiset jäljet
niin voi aamulla luulla
ei todisteita