Runo valonkaipuusta

en kaipaa paljoakaan muuta kuin valoa
mutta aina kun herään on harmaata
sälekaihtimen raoissa vetinen maailma
hämäriä talonraatoja vasten harmaata

kiirehdin ulos ennen auringonlaskua
kävelen Limingantietä kohti koillista
näen kuollutta nurmea, eläviä lapsia
niille kevät on abstrakti idea

jossain monen risteyksen takana
sateesta liukkaalla kalliolla
suurjännitelinjan alla
katson vastarantaa

juuri tuossa nostettiin heinäkuussa
joelle malja

ja katsottiin vastarantaa ja kalliota
nähtiin siellä ihmisiä pussikaljalla
haluttiin sinne kuin paratiisiin

alkaa huimata
epävarma jalansija pelottaa
ehkä bussilla takaisin kotiin

verhot kiinni
on täysin pimeää
vielä muutama elinikä valoon.