Runo Tallinnan mukulakivistä talvella

se maailman sinisin taivas näkyy vasta Toompeän huipulta
ja sinne noustaan liukkaita väyliä pitkin
sieltä ne vihollislaivat havaitaan
saapumassa satamaan tai poistumassa sieltä
lasimurskaa mukulakivillä
peilijäätä varjopaikoissa
todellisuuden näkeminen on vaarallista

Vallibaarissa odotetaan maailmanloppua
hanuristi pyyhkii hikeä mutta ei riisu toppatakkiaan
soittaa pyydettäessä Saarenmaan valssin

jos saan syttyä tuleen juuri täällä
olen valmis palamaan kirkkaalla liekillä
kauniina soihtuna
kasaksi tuhkaa

Runo kirjoittajasta

talvisin kuljen katuja pitkin
mutta kesäisin eksyn sisäpihoille
olen notkeampi ja nokkelampi
mahdun umpikorttelimuurien koloista
paratiiseihin ja parkkialueille
grillipaikoille ja roskalavoille
yksityisten idyllien reunamille
jatkoille pullonjämiä juomaan

olen varjo rakennusten seinien varjoissa
kuiskaus ruohon huutoa vasten
näen kaiken eikä minua nähdä
kuulen kaiken eikä minua kuulla
seison huomaamatta Lintulahdenaukiolla
abstrakti veistos, "kirjoittaja"

talvisin kuljen katuja pitkin
taas ihmisenä
taas näkyvänä
kuvittelen tämän kaiken

Runo Vennivaaran rakentamisesta

jokainen ensimmäinen lumisade viittaa siihen aikaan
kun Vennivaaraa alettiin rakentaa
 
ennen sitä voitiin hukkua tiensyrjiin
ennen sitä syötiin onnellisina lunta
ennen sitä laskettiin pulkalla Talvitielle
kärsimättömien autoilijoiden pyörien alle

ennen sitä noustiin Tuulenkaadon kentälle
tai Korkalovaaran televisiomaston juurelle
ennen sitä hiihdettiin Mäntyvaaran raviradalle

se oli silloin
ennen kuin Vennivaaraa alettiin rakentaa

Runo Katajanokasta

Katajanokalla kadut ovat kapeita
niiden kulkusuuntia on vaikea aavistaa
jokaisen epäloogisen kaarteen takana voi kohdata
painajaisnäyn teollisen vallankumouksen ajalta
syyshämärässä kirkkaiden työmaalamppujen valossa
puretaan kunnianarvoisaa jugendlinnaa
ja raitiovaunu kolkkaa ohi
matkalla helvettiin

aikakaudet kasautuvat täällä hysteeriseksi sotkuksi
satamasta vaeltaa viikinkilaivalta paenneita
taakkansa alle lyyhistyviä ruumiita
silmänurkasta kadunkulmassa
voi nähdä Mauno Koiviston haamun

jostain raudankatkun alta
pyrkii merituuli sieraimiin
tuhansien vuosien
tuhansien lahonneiden vesiruumiiden tuuli

Runo junista ja niiden kulkusuunnista

kaikki romahti aamukuudelta Pasilan asemalla
eikä kaiken romahtamista huomannut kukaan
valotauluilla ilmoitettiin junia tuleviksi
ainoatakaan junaa ei tullut enää koskaan
istuin asemahallissa tuijottamassa krominhohteista seinää
proteiinijuomia esittelevää nuorta tyttöä
jonka ei pitäisi tuhlata ainoatakaan vähistä sekunneistaan
tässä jumalattoman kylmässä luupissa

ongelma on siinä että me heräämme liian varhain
ongelma on siinä ettemme herää enää koskaan
jos junia alkaakin taas kulkea
niin mihin kuvittelet niiden kulkevan

nämä eivät ole minun vastaväitteitäni
vaan ne annettiin minulle
kerran kotona Harjukadulla talitintti lensi ikkunasta sisään
pyristeli aikansa yksiössä
piiloutui nurkkiin ja sirkutti paniikkia
sammutin valot ja vedin verhot kiinni
ja lintu löysi tien vapauteen

Runo epävarmojen aikojen kynnykseltä

tämä tapahtuu syyskuussa kun intiaanikesä vielä taistelee vastaan
seison valtavan taivaan alla Arabianrannassa
legolaatikkotalojen ja meren välissä
hanhien muuttosaattueiden varjossa
katson tulevaan

tihkusateeseen, viimaan
ilmastonmuutoksen banaaliin arkeen
levykaupan mustiin ikkunoihin
epätoivon raatelemaan aikaan

kesä oli pitkä ja kuuma
lojun Käpylän lippakioskin liepeillä
juon lämmennyttä kaljaa
suljen silmäni
pysäytä aika tähän hetkeen
tästä ei olisi tarvinnut jatkaa

Arabianrannassa taivas on liikkeessä
en pelkää sen romahtamista
pelkään että tempaudun mukaan
sinne tuntemattomaan
josta ei palata koskaan

Runo Arabianrannasta

Ajattelen että seison Arabianrannassa
on syksy ja sade hakkaa kasvoja
täällä ei ole enää villihanhia
harmaata vetistä hylättyä joutomaata
entisen eedenin muistoja

viimeisinä kesän päivinä olin tässä
legopalikkatalojen ja meren välissä
tavallaan vajoamassa uniin

en muista mistä se ajatus alkoi
jostain suurelta taivaalta
kai huudettiin suureen ääneen.

Runo kaikesta jo menetetystä

talvinen kiiltokuva:
satukirjojen lumisateessa
Kumpulan kampuksen bussipysäkillä
tyttö pyyhkii kyyneliä märkään lapaseen
hiuksissa taivaalta pudonneet tähdet

tarina alkaa, tarina loppuu
kuulokkeissa soi In The Air Tonight

olisipa jo talvi
mutta niitä ei enää ole täällä

Runo erämaasta

tämä on lintutorni lahden rannalla
kaupungin iltavalojen ulottuvilla
hämärä kätkee vain tunnettuja salaisuuksia
tämä ei ole erämaa
tänne ei kannata paeta

mihin sitten kulkisi
kun suunnan on aina oltava pois kaikesta
mikä tahansa helvettiin johtava tie
on se oikea

tänäänkin askelet vievät takaisin
sinne missä ei ole kotia
missä on tottunut nukkumaan
ympyröitä ja yksisuuntaisia katuja
liian lähellä kaikkea

ennen unentuloa ajattelen erämaata
männynneulasia, siirtolohkareita
mahdollisuutta kuolla kiveenkoloon
saada talveksi niin puhdas lumipeitto
että sen alle voi unohtua

Runo sateesta

tämä on varhainen syksy rajaseudulla
Osuuspankin työmaan haalaripukuisten äijien kasvoilla
valuu rankkasade ja ruokatunnilla nautittu lämmin kalja
Harjukadulla alaston mies nostaa päänsä
ja sopertaa jotain kivuistaan

kaikki täällä ovat jo luovuttaneet
tai vasta tuhoamassa jotain

nähdä näiden vallankumouksen ensisateiden ruoskivan betonia
sitä minä tiedän aina halunneeni
nyt haluan pois täältä

mutta piilopaikkaa ei ole
näillä sisäpihoilla eivät sissiliikkeet samoile
tämä kivinen todellisuus on tässä
tämä sade piiskaa tässä

antaa sen tulla
ei sateenvarjoja

Runo punaisista hiuksista risteyksessä

kalpea aurinko on taas taivaalla
puutalojen pihoilla kerrataan totuuksia
kuvittelen että ne ovat totuuksia
seison unessani portailla
postineiti katsoo minua tien vastalaidalta
tämä on se risteys jossa valitaan suunta

nukahdan
ja näen unta punaisista hiuksista
herään enkä muista niitä enää

tulen risteykseen
valitsen suunnan
en muista sitä enää

Runo jokien välisistä eroavaisuuksista

ei ole helppoa tulla joen kanssa toimeen
keväisin Rovaniemellä ajetaan moottorikelkoilla virtapaikkaan
pitkin kesää vesiruumiita naarataan Ounaskoskesta
minä istun Arktisen rannassa
aivan siinä venelaiturissa
jalkani eivät koskaan yltäisi pohjaan

voisin laskeutua selälleni ja katsoa tähtiä
en aio tehdä sitä virhettä koskaan

anna minun tarttua käteesi nyt heti
haluan ystävällisen katseen
keskisuomalaisen vaatimattoman lehtomaiseman
luontopolun jolla voi kuvitella suutelevansa
muitakin kuin neiti kuolemaa

Runo pitkästä ja hitaasta ylämäestä

Tässä on pysäytyskuva Vilhonvuorenkadulta:
naura ja naurusi jää soimaan pimeään
yöaikaankin muistaa punaisen monet sävyerot
Koffin tölkit ja hiuksesi

Hyvästellessämme päätän kirjoittaa runon siitä
että en osaa katsoa ihmisiä silmiin

Runo tanssimisesta

Tanssin kanssasi vain jos et ole täällä
lupaan paeta syviin heinikkoihin ja syviin luoliin
olla vastaamatta öisiin viesteihin
vaikka vaihtaa numeroni että et olisi täällä

En voi tanssia sinun kanssasi tässä elämässä
minun nurkissani on liikaa tomua
se tarttuisi tanssikenkiin
eikä mikään kaunis saa likaantua

mutta jostain kallioiden tuolta puolen
pitkospuiden tuolta puolen
maailmanlopun tuolta puolen
voi löytää tanssisalin

Runo Prisman parkkipaikalla määriteltyä rakkautta vastaan

muistatko kun ryömin Jyväskylän Tourujoen rantapensaston läpi
mutaisessa maassa pakoon sinua
sinä olit neulaset siinä maassa
sinä olit hyttysenpuremat nilkoissani
miksi kukaan tekisi sellaista
miksi ihmeessä ei

naarasit minut ja raahasit rantaan
poistit pahan veren ja valuit tilalle uutta
puhuit näköisolennolleni huolella ja hiljaa
se nautti elämästään alivuokralaisena
annoit sen istua nurkassa
kuolleen ihmisen kuvana

se kaikki tapahtui sellaisena kylmänä kevättalvena
että jos muistelen nyt sitä talvea
en osaa ajatellakaan sen kohmeen läpi sinua
multa on ikiroutaa ja rakkaus lahoja lausuntoja
Tourujoki jäässä kuin kaikki virtaavat väylät täällä
näillä keveän kuoleman leveysasteilla
rakkaus on jotain joka Jyväskylässäkin
ampuu päähän ja pakenee sanoja.

Runo joka liittyy Josafatin kallioihin ja muuhunkin

Olin näin lähellä kirjoittaa taistelusta aikaa vastaan
mutta mitä järkeä sitä vastaan on taistella
tuulimyllyjä kannattaa lähinnä rakastaa

jokainen aamu kaataa tähtisadetta kasvoille
nauramaan valmiille, itkemään valmiille
en koskaan kysy mitä kosteus niillä on

olen lähellä ja kaukana
ja aina valmiina
seuraamaan valkoista kania

Runo Hermanni-nimisestä kaupunginosasta

olet ystävä jota en vielä tunne
näin varjosi vankilan muuria vasten
kuulin kun lauloit Violanpuistossa
haistoin sinut vankilan yrttimaalla
kun tuuli kävi oikeaan suuntaan
olet ystävä jota en vielä tunne
olit olemassa siinä tihkusateessa
ja siinä sateessa ainoastaan

olet ystävä jota en vielä tunne
oletko kissa portailla Vellamonkadulla
valjaissa paniikissa maailman armoilla
aina valppaana kuoleman varalta
se kaveri lyö sinuakin naamaan
olet ystävä jota en vielä tunne
olet kivijalkakivessä ja harmaissa haavoissa
ja siinä sateessa ainoastaan

olen ystävä jota et vielä tunne
mutta seuraavaan sadekauteen tultaessa
vesi valuu sinun uniesi sisään.

Runo Kumpulasta tänä keväänä

on se ajatus siitä miltä kevät tuntuu
sen pitää tuntua mullalta ja koiranpaskalta
ja varovasti itäviltä kaupunkihipeiltä
kohtele niitä hellästi
syötä niille ruohosipulia

on se ajatus siitä miltä kevät tuntuu
se ei ole kevät ellei se tunnu Kumpulalta

olen nähnyt ne yhteiskasvimaat tuhanteen kertaan
lumiläikkäisinä säälitalvinakin kävelen siellä
rakkaus on rakkautta routaan ja kukoistukseen
mutta enemmän kukoistukseen

talvella Kumpula on nukkuvien muumien laakso
rojuvajat kyyhöttävät apeina pihoilla
haravat ja lapiot huutavat ruostuvaa turhuuttaan
kuljen mörkönä lumisilla satukaduilla
liikennemerkki varoittaa ohikulkevasta siilistä
tammikuussa

en näe tässä idyllissä ketään

mutta hyvä kaupunkiviljelijöiden jumala tuo aina toukokuun
se on täynnä siitepölyä
se on täynnä suunnitelmia

siirtolapuutarhassa lammen rannalla
Nuuskamuikkunen laulaa
kevätlaulua

älä koskaan rakasta paikkoja
vaan lähtöjä ja palaamisia

Runo mielikuvitusystävästä

Mielikuvitusystäväni katsoo minua silmiin
paljailla käsivarsillaan multaa
kuinka kauan olet ollut siinä, hän kysyy
minä olen ollut tässä koko yön
kuinka paljon sinä kuvittelet minua
minä kuvittelen sinua koko yön
tähdet saavat heilua taivaalla ikuisuuden
minä kuvittelen sinua koko yön

asut kuulemma saaressa
no sinne täytyy päästä jotakin siltaa
olet ihminen ja elät omaa elämääsi
no sinne täytyy päästä jotakin siltaa

Tällaisina kevätöinä nukahtaminen on kuin avaisi uuden välilehden
valveilla ja unessa katson samaa videota
mielikuvitusystävää silmiin
mielikuvitusystävää silmiin

herään aina kun näen sen sillan

Runo Annalan mäeltä

kuka ajattelisi loppuja keväällä
kuka sen kuorman jaksaisi kantaa
seison Annalan mäellä ja katselen alas Hämeentielle
hevosenpaska haisee ja tihuuttaa
ilma on kyllästetty alkamisilla ja odotuksilla
rakastumisen haaveilla sateenvarjojen alta
kuka ajattelisi loppuja?

napitan pikkutakin kiinni ja kompastelen rinteen
minä en aio tänäänkään ottaa vastuuta mistään
minä vain kävelen ja kävelen ja
kävelen

sade lakkaa matkalla Kallioon
on vain raikasta vapauden huumaa
elämän ensimmäinen päivä

Runo loskasta ja liian matalasta taivaasta

kalpeassa aamuvalossa
liian matalassa maailmassa
varis helmisilmä seisoo yksin Piritorilla
ankeat jumalat kaatavat jääsohjoa niskaan

on ajatus keväästä joka tarkoittaisi muutosta
on ajatus ydintalvesta joka pakastaisi kaiken
on joka yö unia äärimmäisistä tapahtumista
aamuisin loskassa jalat märkänä
pohjista halkeilevin kengin

varis, sinä elät niin lyhyitä hetkiä
että osaatko sinä nauttia jokaisesta

luen Isosta Karhujärvestä ja Isohaaran padosta
luen Kerguelenista ja kylmistä tiloista
yksin kuolleista erämaakauhun kangistamista
luen hautakeroista ja hysteerisistä lahkoista
Keminmaan vanhan kirkon mätänemättömästä ruumiista

ajattelen itseäni Piritorilla
variksen nokkimat tyhjät silmäkuopat
kalpean taivaan kalpeita jumalia päin

Runo vuosisadan ankeimmasta talvesta

valoton talvi
ikuinen laskuhumala
juopon oksennus Siima-baarin edessä
kun palaan R-kioskilta lataamasta matkakorttia
tuuli ja tihkusade tiskirätteinä päin naamaa
onko mahdollista selviytyä
jos vain uskoo

tekee mieli huutaa vihamieliselle maailmalle
että tytöt käyttävät ensi kesänäkin lyhyitä shortseja
että Kumpulan kyläjuhlat järjestetään taas
että täällä huudetaan nauretaan itketään rakastetaan
että täällä vallankumous elää kyllä sydämissä

mutta kun vaikenen
suljettujen liikehuoneistojen ikkunat tuijottavat mykkinä
vain halvan pornoluolan ovesta tulee virolainen raksamies
vetää kaksin käsin takinkaulusta pystyyn

yöllä näen monia unia monista täyttymättömistä unelmista
herään ja tiedän kokeneeni tämän ennenkin

tämä ei ole todellista
suljen silmät
tiedän mikä on