Runo tanssista viidennessätoista kerroksessa

vasemmalla pimeää
oikealla mustaa
vasemmalla punaisia valoja
viimeisiä sudenansoja
oikealla Näsijärven mustia aaltoja
kuoleman, hukkumisen paikkoja

vasemmalla lauluja itsetuhosta
puhelimesta soitettuja sävelmiä
keltaisesta huivista
oikealla ajatus siitä että
jos kurottaa vielä hieman
voi tajuta

viisitoista kerrosta hissillä alas
ei ole mitään tajuttavaa

on tanssi kanssasi
ja autio maa

Runo maailmasta, jota ei pitänyt olla

tämä on hukuttautumista auringonnousun punaan
sohjoisissa lammikoissa välkehtivää valoa
kauneutta tehdaskaupungin bussiaseman nöyrissä ulkoseinissä

kuljen jalat märkinä Koskikeskuksen ohi
nauran sen jälkimodernille viattomuudelle

miten se antautuu ympäristölleen
teollisuusherrojen muhkeille viiksille

nojaan sillankaiteen yli
näen jääkylmässä koskessa tulevia liekkejä
jotain koko maailman karrelle polttavaa
loputonta tulta
jossa uida

olen näillä kaduilla
ja olen tässä sohjossa
Eeva-Liisa Mannerin aukiolla
Kalle Päätalon muistomerkin päällä

ja korkealla ja kaukana
jossain aivan muualla

maailmassa
jota ei enää pitänyt olla

Runo silloista Tammerkosken yli

paikkoihin voi rakastua kuin ihmisiin
arvaamatta vaikka ne tuntisi vuosien ajalta
Tammerkosken musta vesi
kätkee salaisuuksia

valo ja pimeä
punatiilisten tehdasrakennusten varjot

Kalle Päätalon muistomerkin päällä
ohut kerros lunta
alla jäätä
älä liukastu siihen

sinä haluat ryömiä porttien alta paikkoihin
joihin ei portteja avaamalla pääse
niin minäkin

ja seistä siinä mustan veden äärellä
ja katsoa siihen
kun on löytänyt sillat sen yli